keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Vappumarssi

Tyhjä piknikpöytä

Kyllä voi ihmisen elämä olla autiolla saarella kovaa. Ei nimittäin löytynyt koko talosta hiivaa tai leivinjauhetta, joten vappumunkit jäivät paistamatta. Simaakaan ei ollut, eikä meillä saa kyllä simassa työmaalla ollakaan. Jotta edes joitain vappuperinteitä tulisi harjoitettua, lähdimme vappumarssille metsään.

Nykyaika ja menneisyys

Iloisia piknikin viettäjä ei täällä näkynyt, taisivat kaikki olla Ullanlinnassa. Työväenlaulutkaan eivät raikuneet, ainoastaan hanhet kaakattivat ja paratiisissa loikoili kesän ensimmäinen käärme. Rantakäärmeiden touhuja on mukava seurata, se on melkoinen uimari. Ei tosin ihan vielä.

Letkut ovat heränneet

Meillä on uusi kutterinkuljettaja, joka on vilkas liikkeissään ja rannassa oltaessa vahtii venettä silmä kovana. Niin kuin kutterinkuljettajat yleensäkin.

Eläintyövoimaa

Kehitämme myös uutta navigointijärjestelmää, joka perustuu koulutettuihin opaskoskeloihin. Näillä keinoilla meistä tulee luonnonmukaisen luotsauksen edelläkävijöitä maailmassa. Tekemistä riittää vielä, oppaat erottuvat huonosti pimeässä ja sumussa. Lisäksi ne muuttavat talveksi etelään.

Vanha kaveri västäräkkikin tavattiin matkalla. Se oli jo niin hyvä tuttu, että päästi melkoisen lähelle. Valkolakkia sillä ei vapusta huolimatta näkynyt. Ei liene ylioppilas, eikä sillä västäräkkipiireissä taida niin suurta merkitystä ollakaan.

Tämä on kuitenkin se varmin kesän merkki, pilotti. Matka-aika mantereelle lyhenee puoleen, kun nopeutta on parikymmentä solmua. Tästä on Batmankin kateellinen. Hauskaa vapunjälkeistä aikaa kaikille! Juuri nyt se ei ehkä tunnu kaikista kovin hauskalta, mutta kyllä se siitä...

 

 

4 kommenttia:

  1. Ihania kuvia jälleen. Meidän vappu meni satamassa ja nyt veneen lasku häämöttää jo tulevana viikonloppun. Vihdoinkin päästään kohta merelle!

    VastaaPoista
  2. Hienoa! Keväällä onkin mukava veneillä. Mä muistan, kun 2005 laskettiin vene Stadissa vesille heti vapun jälkeen ja arkipäivinä purjehdittiin se Kotkaan. Ei ristin sielua missään! Yötä oltiin muistaakseni Äggskärissä Emäsalon edustalla. Todella hieno paikka, kannattaa vierailla.

    VastaaPoista
  3. Kiitos vinkistä! Porvoo onkin ainut paikka missä ollan käyty siellä suunnalla. Pitää jossain vaiheessa koluta uudelleen =D

    VastaaPoista
  4. Jep! 60 12,384' N 025 45,273' E löytyy tuo.

    VastaaPoista