perjantai 20. joulukuuta 2013

Olemme muuttaneet

Niin. Luotsin blogikirja lakkaa olemasta tässä osoitteessa. Mutta eipäs riemuita vielä: koko systeemi vanhoineen posteineen päivineen on siirtynyt osoitteeseen http://luotsinblogi.com

Nähdään siellä!

 

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Kirje

Hyvä Säiden Haltija!

Sovittaisiko, että kesän hyvät kelit on nyt maksettu niillä pikku pikku puhureilla, joita viime aikoina on esiintynyt aika ajoin maamme merialueilla? Lopputalvi voisi olla niin kuin tänä aamuna, kun maisema oli kuin Silja Linen mainoksesta. Kuu möllötti taivaalla ja ainoastaan pikkuiset laineet liplattivat kiehtovasti. Puuttui ainoastaan Un homme et una femme soimasta taustalla. Ei se mitään, Haloo Helsinki kelpasi ihan hyvin.

Jos on ihan pakko myrskytä, voisitko tehdä sen mieluummin parillisilla viikoilla, eli silloin kun B-vahti on töissä? Perämeren suunnalle voi heittää niin ikään muutamat boforit, sikäläiset ovat ikään kuin tottuneet paremmin ainaisiin tuuliin. Ja siellä on jo jäätäkin, tulee mukavia kasoja, kun vähän puhaltaa.

Meille saisi olla sellainen viidestä kymmeneen senttiin paksua tasaista kiintojäätä. Loppuisi tuo keikkuminen. Ei paljoa enempää sitten, että pääsee se onnettominkin laivanraasu omin voimin perille, ei tänne kuitenkaan murtajaa riitä kokopäivätoimisesti passailemaan päälle. Jos parkkeeraat vaikkapa sellaisen sopivan korkeapaineen tuohon lähimaille, niin saadaan tuulet Siperiasta päin?

Blogi sisältää product placementia...

Valkeaa joulua jos meinasit lasten iloksi, niin se valkea sitten pienessä hiutalekoossa, kiitos. Menee tuo tutkakuva huononlaiseksi räntäsateessa. Ja muutenkin se on niin masentavaa, kun sataa niitä jalkarättejä. Vaimokaan ei tykkää yksin kolailla pihaa kotona.

Jos nyt on pakko jotain kiusaa tehdä, niin sumua voi olla. Se ei nykymerenkulkua paljoa haittaa ja auringonvaloon yhdistettynä siinä tulee tosi komeita valokuvia.

Hyvää joulun odotusta sinne jonnekin,

toivoo Luotsi Olli

P.S. Kohtele hellästi golfkenttiä, jottei viheriöt mene pilalle ja päästään ajoissa keväällä metsään etsimään palloja.

 

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Hyvät kysymykset

Suomikuva ja sen kiillottaminen on meille ilmeisen tärkeää. On imagotyöryhmät ja systeemit. Monesti luotsi on ensimmäinen kontakti vieraan maan kansalaisille, jotka saapuvat Suomeen ensimmäistä kertaa tietämättä välttämättä maastamme paljoakaan. Kysymällähän asiat selviävät...

Joskus usko yhteiskunnan pyörimiseen talvella horjuu:

-Mr. Pilot, when do you close for winter?

-??? Close what?

-This Archipelago.

-We do not close, it's open around the year.

-Aaa..

Talotekniikka on ainaisen hämmästelyn aihe:

-Mr. Pilot, is there a sewage system in your houses? Doesn't it freeze in the winter?

-Yes, there is. It is isolated. We also have heating systems in houses.

-Aaa...

Kapitalismi ei ole levinnyt vielä kaikkialle:

-Mr. Pilot, are those cows owned by goverment or private people?

-By private, most propably.

-Aaa...

Urheilu kiinnostaa yli rajojen:

-Mr. Pilot, do you play football in Finland?

-Yes, but we prefer ice hockey (sijoittuu arvoasteikolla ja tunnettavuudeltaan johonkin kroketin ja pingiksen välimaastoon).

-Do you have any good football players?

-Jari Litmanen, for example.

-Aaa! Jaari Liitmanen!

Vaikea kielemme herättää myös ihmetystä.

-Is your language relative to Swedish?

-No, it is relative to Hungarian and Estonian.

-Aa! Uksikaksi. Perkkeele.

 

perjantai 6. joulukuuta 2013

Hyvää itsenäisyyspäivää

Sitäpä juuri. Niin Saulille sinne Tampereelle kuin kaikille muillekin vauvasta vaariin. Minä juhlin itsenäisyyspäivää pakastepizzan ja kokiksen voimin Suomen eteläisimmässä asutussa paikassa, eli Utössä.

Äiti luonto sen sijaan juhli jo viime yönä, vaikkei myrsky tänne Suomeen kovin pahasti iskenytkään. Ei haitannut, ihan tarpeeksi on tänä syksynä myrskynnyt. Sen verran heiluvaa meininki kuitenkin oli, että onnistuin sähläämään muutaman verinaarmun jalkoihin laivasta kiivetessä. Lähinnä omaa tyhmyyttä. Toisaalta hyvä, että varoituksia tulee silloin tällöin. Ei pääse totuus unohtumaan.

Tänään päivällä oli sitten mahtavaa valokuvausvaloa tarjolla. Aurinko paistoi lumikuuropilvien lomasta ja rantakallioihin lyövät mainingit näyttivät komeilta. Paljon komeammilta kuin luotsirappusten yläpäästä katseltuna.

 

 

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Gangway

Tiedän seikan, jolla maailmantalous suunnataan uuteen nousuun. Turhat hiekanjyväset karisevat pois talouden rattaista, ilman että ketään tarvitsee irtisanoa. Tarvitsee vain tehdä yksi pieni keksintö.

 

Ratkaisu on Gangway. Siis laivojen maihinnousutie, joka viritetään laivan ja laiturin välille. Ihminen on käynyt kuussa jo 40 vuotta sitten ja tehnyt maailmaa mullistavia keksintöjä, mutta jostain syystä näyttää siltä, että nopean ja kätevän laskusillan keksiminen on jäänyt väliin.

Aamuhetki Utössä

 

Gangwayn laskemiseen tarvitaan nykyisin keskimäärin kuusi filippiinoa, erilaisia väkipyöriä ja hamppuköysiä, huutoa ja mekastusta, uusia yrityksiä, tuumailua ja ennen kaikkea aikaa. Siitäkin huolimatta, että luulisi toimenpiteen olevan rutiinia. Jos ajatellaan kuinka monta satamakäyntiä laivoilla on maailmassa, ja jokainen laiva virittää tuota gangwaytaan noin puoli tuntia, niin tuloksenahan on miestyövuosia hukkaan heitettyä aikaa. Mitään ei nimittäin tapahdu, ennen kuin tuo maaginen alumiinirakennelma on saatu kikkailtua laivan ulkosivulle.

 

Siispä tulevat Nobelistit huomio! Unohtakaa hetkeksi se hiukkaskiihdytin ja keksikää sellainen laskusilta, joka on hetkessä valmis, jonka käyttämiseen riittää yksi filippiino ja joka toimii kuin junan vessa. Ei voi olla niin vaikeaa.

 

T: Vierestä seurannut

 

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Pullopostia

Ikinä ei tiedä, koska jotain erikoista tapahtuu. Vai tapahtuuko ollenkaan. Tänään tapahtui ollessamme kävelyllä saaressa tyrskybongailun merkeissä. Aika ruma meri oli, vaikkei se kuvissa siltä näytäkään. Myöhemmin se konkretisoitui matkalla laivaan. Ei nyt mitään älytöntä, mutta kolmisen metriä kuitenkin.

Siihen erikoisuuteen (jaarittelut sikseen, cut the bullshit, slut med struntprat), ehdin jo noitua roskaavat turistit pilssikaivon mustimpaan syvyyteen, mutta katsoinkin yllä olevaa roskaa tarkemmin. Sehän olikin Tukholmalaisten eskareiden lähettämä palloposti. Siis pulloposti, joka saapuu pallolla. Ilmapalloposti, vai miten tuon määrittelisi? Voiko pulloposti saapua pallolla ja ilman pulloa?

Joka tapauksessa, mukana oli lappunen, jossa kerrottiin, mistä ja milloin pallo oli lähetetty ja pyydettiin mahdollista löytäjää lähettämään terveiset. No helskuta! Ei kun mejlaamaan. Laitoimme tietoa löytöpaikasta ja löytäjistä, sekä liitimme yllä olevan kuvan todisteeksi löydön autenttisuuden takaamiseksi.

Arkipäivän (meikäläisillä se on arkipäivä sunnuntaikin) pieniä iloja, jotka kannattaa ehdottomasti hyödyntää. Lisäksi pikku eskareille tulee varmasti hyvä mieli, kun saavat terveisiä oikein ulkomailta aavan meren tuolta puolelta, jossa jossakin on maa. Ja niin kuin näkyy lainekin liplattaa.

 

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Huumorin kukka, paras kukka

Vaikka vakavasti otettavaa työtä tehdäänkin, ja vakavia pääsääntöisesti ollaan, pienelle tilannekomiikalle on aina sijaa työpäivän lomassa. Sattuipa eräänkin kerran, että olin luotsaamassa laivaa, jonka kippari oli entinen luotsi. Ruotsalainen, visst. Siellä lähtee kuusikymppisenä ohjauskirjat, joten muuta puuhaa on keksittävä, jos ei halua oloneuvoksena aikaa viettää. Tämä herrasmies sitten tuuraili välillä ystävänsä laivassa.

Luotsilla oli luonnollisesti paljon juttuja Trollhättankanalista, jossa oli luotsina toiminut. Siellä on luotsinvaihto jossain matkan varrella sulussa. Nähtyään sulun reunalla odottavan kolleegan, poistuva luotsi oli tuuminut kipparille, että "tosi pätevä luotsi tuolla tuleekin jatkamaan, mutta hänellä on huono kuulo, joten puhu lujaa". "Ahaa, selvä!" , vastasi matkanjohtaja. Alas päästyään tämä koiranleuka oli sanonut tulevalle luotsille, että "tosi mukava kippari tuolla, mutta hirmu huono kuulo, puhu sitten kovalla äänellä..."

Kanavissa sitä sattuu ja tapahtuu... Tiedän sen, koska itsekin aloitin kanavaluotsina, ennen siirtymistä nykyiseen toimipaikkaan. Seuraava tarinakin on tosi, ja sattui joskus ennen muinoin, aikaan ennen kännyköitä ja interwebbejä. Kolleega luotsasi aamun tunteina venäläistä jokialusta. Auringon noustessa hän alkoi tuntea sisäisen puhdistautumisen tarvetta, mutta itäblokin laivaston tarjoama fasiliteetti ei houkutellut. Onneksi kanavassa on sulkuja ja sulkumestarin kopissa on myös toiletti. Sinnepä siis. Ennen poistumistaan luotsi kielsi venäläispäällikköä lähtemästä, ennen kuin luotsi palaisi takaisin. "Da, da, bonjo", oli Vitali tuumannut. Miten sitten sattuikaan, kun luotsi palasi toimitukseltaan, laiva paineli jo pitkällä kohti seuraavaa sulkua...

Mitä siis opimme tästä? Ruotsalaisiin ja venäläisiin ei voi aina luottaa ja jos luotsatessa ei ole tarkkana, saattaa karata laiva.

 

tiistai 12. marraskuuta 2013

Google! Näpit irti!


Olen tässä jo pidemmän aikaa ihmetellyt, että miksi kuvani menevät yhdeksi sotkuksi, kun siirrän ne tähän blogiin. Selvisihän se, kun ryhtyi asiaa setvimään. Löysin mm. asiaa käsittelevän blogin. Kiitos vaan bloggarille tehdystä työstä!

On turhauttavaa investoida norsun kokoiseen järkkäriin, raahata sitä vuoden ympäri mukana ja huomata, että pöllö blogialusta katsoo asiakseen "parantaa" kuvieni laatua. Kiitos vaan, mutta teen sen mielelläni itse, jos katson tarpeelliseksi.



Blogger siis parantelee omiin nimiinsä värikylläisyyttä, kontrastia ja valotusta ja samalla pakkaa kuvan niin, että siitä tulee yhtä tuhrua. Nämä ovat siis oletusarvoisesti päällä, kun lataa kuvan blogiin.  Ikävintä on, että yhtä helppoa ratkaisua ei taida olla, jos haluaa  saada kuvansa muiden taivasteltaviksi sellaisena, kun on ne itse tarkoittanut, vaan se se vaatii html-koodin peukalointia kuva kuvalta. Bloggaamiseen menee siis entistäkin enemmän aikaa. Voin kertoa, että siihen menee sitä jo nyt melko paljon. Lisäksi Omenatuotteet vasta ovatkin mestareita sorkkimaan asioita taustalla, joten en tiedä, miten ipadin kautta saisin hyvälaatuisia kuvia blogiin.



Koskahan moinen itseilmaisun suitsiminen tulee käyttöön myös blogin kirjalliseen osuuteen? Putoaa meikäläisenkin tarinoista vähintään puolet pois. Tähän postaukseen kuvat on laitettu niin kuin minä ja Nikon halutaan. Toivottavasti eron huomaa. Jos ei, niin heitän kameralla vetistä lintua.

lauantai 9. marraskuuta 2013

Myrskyn jälkeen

 

Luotsaan laivaa päällä rauhattoman veen....

...päivän uuden jälleen kohtaan myrskyineen...

Ja jos satanut on liikaa sydämeen, kädet nostaen vain uskoo ihmeeseen.

Myrskyn jälkeen...

...on poutasää. Vihdoin oon sen saanut ymmärtää.

 

Nyt sen nään, ei voi yksikään, päättää päivistään, ne määrätään...

Myrskyn jälkeen nähdä saan, nyt auringon taas käyvän hehkumaan.

Tiedän tän, vielä kerran nään sateenkaaren pään, ja sinne jään.

 

Lyrics: Kari Tapio

 

torstai 31. lokakuuta 2013

Kaaosteoriaa käytännössä

Täytyi tässä kesken vapaan käydä palaveeroksessa Helsingissä männä aamuna. Ei siinä mitään, se on ihan hyvä keino livahtaa lastenhoidosta pääkaupungin humuun.

Siispä ennen kukkoa ylös ja asemalle rautahepoa odottelemaan. Avatessani aseman ovea näin huonot merkit ilmassa. Porukkaa kuin Ilveksen maalilla, junaliikenne on siis häiriintynyt jollain muotoa. Tekninen vika liikenteenohjausjärjestelmässä, vikaa korjataan parhaillaan, junaliikenne on myöhässä toista tuntia... En muuten ymmärrä, miksi VR:ää mollataan aina näistä. Ei kukaan HKL:ää syytä, jos Mannerheimintiellä on tietöitä...

Juuri miettiessäni vaihtoehtoisia kulkuvälineitä tai koko reissun perumista, asemahalliin ilmestyi rouva, joka huuteli lähtevänsä autolla Helsinkiin, kolme mahtuisi kyytiin. Ja mikä reaktio, ei mitään reaktiota! Suomalaiset konservatiivisena kansana istuvat ilmekään värähtämättä paikallaan. Ennemmin sitä odottaa junaa pari tuntia kuin vieraan kyytiin lähtee. No minähän ampaisin liikkeelle ja pari rouvaa sitten myös. Kun kiintiö oli täysi, muutama muukin heräili, mutta juna meni jo. Tai ei siis juna mennyt, se oli vielä kaukana...

Tässähän ei sinänsä ole mitään erikoista, juna ei kulje (tapahtuu toisinaan), joku tarjoaa kyydin (sitäkin sattuu). Ihmiskokeena se on sen sijaan mielenkiintoinen. Otetaan satunnaiset toisilleen tuntemattomat neljä ihmistä ja laitetaan ne reiluksi tunniksi suljettuun tilaan tarinoimaan. Löytyy yhteisiä tuttuja eri puolilta maata ja maailmaa. On oltu myös siellä ja täällä ja koettu sitä ja tätä.

Ja puff...matkan päätyttyä alkuperäinen päiväsuunnitelma jatkuu ikään kuin kaikki olisi mennyt ilman mitään erikoisia kommervenkkejä. Juuri näitä tuntemattomia ihmisiä ei näe välttämättä enää koskaan. Ei olisi nähnytkään, ellei joku pieni osa jossain olisi pettänyt juuri tänä aamuna.

Äärimmäisen kiehtovaa, miten kaikki vaikuttaa kaikkeen. Ei sitä arkirutiinien keskellä vaan tule niin mietittyä. Kiitos vielä sinä kyydin tarjoaja, jos jostain syystä satut lukemaan. Se syyhän voi olla vaikka se, että näppäilet googleen väärän hakusanan epähuomiossa.

 

maanantai 28. lokakuuta 2013

Resurssit hallintaan

Joku aika sitten oli ohimennen puhetta tässä blogissa BRM:stä eli nykyisestä MRM:stä. Hepreaa? No, edellä mainituthan juontavat juurensa tietenkin CRM:stä. Nyt varmaan selvisi?

Niille, joille ei selvinnyt, kyse on resurssienhallinnasta komentosiltatiimissä. Kuulostaa puisevalta, mutta ei todellakaan ole sitä. Merenkulussa on perinteisesti ollut niin, että yksi tekee, ja muut tuijottavat. Hommat hoituvat niinkin, jos se tekevä yksilö ei tee virheitä. Virheiden teko taas kuuluu ihmisen toimintaan melko luonnollisena osana. Vaikkapa komentosiltatyöskentelyssä tuo virhe voi johtaa melkoisiin taloudellisiin ja ympäristöllisiin seurauksiin, jos ne tuijottavat eivät puutu tekevän tekemisiin ajoissa.

Ilmailun puolella tähän on havahduttu jo aikaa sitten, ensimmäinen CRM (crew resource management) koulutus on järjestetty vuonna 1981. Merenkulussa herättiin vähän myöhemmin, ensimmäinen BRM (bridge resource management) pidettiin vuonna 1993. Suomalaisista sitä olivat kehittämässä Silja Line ja Merenkulkulaitos. Muista kehittäjistä mainittakoon SAS Flight Academy ja Dutch Maritime Pilots' Corporation. Nykyisin koulutusta kutsutaan nimellä MRM, Maritime Resource Management.

Homman idea on yksinkertaisesti saada kaikki mahdolliset voimavarat valjastettua turvallisuuden eteen. Opitaan kyseenalaistamaan ja avaamaan suu oikeassa paikassa. Ei välttämättä niin helppo asia, ihan millä tahansa työpaikalla. Kuinka moni on ajatellut töissä, että "tää ei nyt mee ihan oikein, mutta en mä viiti tolle sanoa, kyllä kai se tietää, mitä tekee, kun kerran on tiimipäällikkö"? Merenkulussa tämä "lippakulma" on perinteisesti vielä suurempi, johtuen alan auktoritäärisestä luonteesta. Kipparin tekemisiä ei helpolla kyseenalaisteta, ja luotsinakin tuntuu välillä, että saisi rauhassa ajella vaikka maailman reunalta alas, eikä kukaan puutu tekemisiin. Ilmailun puolella pahin esimerkki on varmaankin Teneriffan lento-onnettomuus vuonna 1977, jossa useat tekijät aiheuttivat 550 ihmisen kuoleman. Googlella löytyy kattavat spekulaatiot syistä ja seurauksista.

Asenteet ratkaisevat paljon. "Tää nyt on taas tämmöstä..." on aika yleinen suhtautumistapa, kun asenteita yritetään muuttaa - ihan missä tahansa jutussa. Siksi koulutuksessa käydään läpi tilanteita, joissa oikea asennoituminen olisi muuttanut lopputuloksen toiseksi. Joku pieni asia olisi ehkä tullut huomioiduksi, jos joku olisi sen ääneen sanonut. Se joku pieni asia taas voi olla ikävän tapahtumaketjun alkupiste.

Sen huomaa aika selvästi, kun jollakulla on hyvä turvallisuusasenne, tai kurssin opit tuoreena mielessä. Asia kuin asia käydään läpi kuin pikkulapselle selitettynä. Henkilökohtaisesti koen sen erinomaisena asiana. Ei tarvitse arvailla mitään, kun puolin ja toisin on asiat selvitettynä. Vielä enemmän lämmittää, jos joku kyseenalaistaa. Aika harvoin sitä valitettavasti tapahtuu. Luotsia pidetään melko erehtymättömänä, vaarallista.

Asioihin puuttuminen ajoissa oli mielestäni vaikeimpia asioita aloittaessani luotsin työssä. Edellä mainittu "kai se nyt tietää/huomaa" oli vahvasti mielessä. Ihminen on mestari selittelemään itselleen asioita parhain päin. "Ehtiihän tässä vielä, vaikka on vauhtia aika reippaasti..." "Ei se tuuli nyt varmaan niin voimakas ole..." Nykyään päästän aika helposti mielipiteen ilmoille, jos vähänkin tuntuu siltä. Siitäkin huolimatta, että se herkempiä yksilöitä voi ärsyttää. Pysyy verenpaineet paremmin kurissa, eikä harmaannu hiukset niin paljoa. Helppoa se ei aina ole, tämä ihmisten kanssa toimiminen, kokeikaa vaikka omalla työpaikallanne.

 

tiistai 22. lokakuuta 2013

Leetä, kiitos!

Tänään taas housuni kastelleena (ulkoapäin) mieleen juolahti kirjoitella syksyisistä tuulista ja niihin liittyvistä haasteista laivaan ja sieltä pois siirtymisen suhteen.

Kun luotsi kiipeää tuulisella säällä laivaan tai sieltä pois, vaaditaan onnistunutta yhteispeliä laivan, luotsin ja luotsiveneen välillä. Jos joku edellämainituista pettää, tuloksena on vettä ja sinilevää valuva, ahvenia syljeskelevä vesiasiantuntija, tai vielä pahempaa, poikkinaisia raajoja ja sairaslomia. Periaatteessa homma on aika yksinkertaista, laiva kääntää kylkensä tuuleen ja käännösliikkeen aikana sillä ei-tuuleen päin olevalla kyljellä kiipeilee notkea pilotti. Tätä kutsutaan leen tekemiseksi.

Pari pientä huomioon otettavaa seikkaa kuitenkin on olemassa. Ihan missä tahansa ei voi kääntyä minne tahansa, jottei laivan turvallisuutta vaaranneta. Ajoitus on niin ikään tärkeää. Kääntyessään laiva "lanaa" sisäpuolen kurvin tasaiseksi aalloista, jolloin siellä on hyvä kiipeillä. Tasainen hetki on kuitenkin hyvin lyhyt, joten liian aikaisin suoritettu käännösliike on huono asia. Muutamia muitakin asioita on, jotka voivat mennä pieleen, ja välillä menevätkin.

Ylipäätään jos miettii laivan kyljellä kiipeilyä kuoppaisella merellä, niin onhan se aika pöllön kuuloista touhua ja ehdottomasti ammatin varjopuolia. Ei vaan ole keksitty oikein mitään parempaakaan laivaansiirtymistapaa. Jos kiipeily jaetaan ylöskiipeilyyn ja alaskiipeilyyn, niin jälkimmäinen on vielä erikoisen kurjaa, koska evoluutio ei ole kehittänyt luotsille takapuoleen näkevää silmää. Lisäksi alhaalla odottaa ylösalas - liikettä tekevä vene, joka tulee äkkiä nilkoille, jos ei ole tarkkana.

Henkilökohtaisesti olen selvinnyt pienillä kastumisilla. Ainoastaan kerran on tullut vähän reilummin vettä syliin - ihan omaa syytä kyllä, suunnittelussa oli puutteita. Päästyäni laivaan kippari tarjoutui ystävällisesti laittamaan housut kuivuriin, jottei märissä tarvitse istua. Olin jo suostua, kunnes muistin jalassa olevan alushousut, joissa oli pieniä hirven kuvia - ja jotka olivat värjäytyneet pesussa vaaleanpunaisiksi. Pinkit hirvikalsarit jalassa ei voi kovin uskottavasti esiintyä meriturvallisuuden takuumiehenä, joten päätin pitää housut jalassa. Eturauhasvaivat ovat pienempi paha sen rinnalla, että menee usko koko luotsilaitokseen. Nykyään tarkastan, että on ehjät björnborgit jalassa ennen töihin lähtöä.

 

perjantai 18. lokakuuta 2013

Uhkana rakennekynnet

VTT eli teknologian tutkimuskeskus pläjäytti uudella keksinnöllä. Kohta riittää, kun laivan kylkeä rapsuttaa vähän rakennekynnellä, niin se pyyhkäisee itsekseen Ameriikkaan. Ei tarvita merimiehiä, eikä kyytiin kiipeileviä luotseja. Jää kaikenlaista turhaa hässäystä pois, ohjelmoidaan reitit vaan kynteen ja baanalle.

Periaattessa tekniikka on ollut olemassa vähän brutaalimmassa muodossa jo pitkään. Viime yönäkin luotsailin sellaista laivaa, joka osaisi ajella periaatteessa yksikseen. Periaatteessa.

Toinen asia kokonaan on, kuka haluaisi päästää 25000 tonnia bensaa kurvailemaan kauniissa saaristossamme ilman, että sitä kukaan passaa päälle. Mitä, jos käy "akuankat", ja joku Amerikan päässä nojaa vähän väärään vipuun niin, että putoaa pelistä pois koko satellittisysteemit? Saattaa päätyä bensat Kansasin sijasta Kökariin, eikä niin kovin hallitustikaan.

En haluaisi kuulostaa uuden teknologian vastaiselta, koska en sitä ole. Päinvastoin, olen "klik"-ihminen pahimmasta päästä. Ulkolämpötilakin tulee katsottua netistä, eikä siitä elohopeatangosta. Ja työssä on kyllä kovasti hyötyä uudenaikaisista aparaateista. Sen huomaa aina siinä vaiheessa, kun se karvalakkimallinen asiakas saapuu huonolla kelillä.

Tiettyä teknologiakriittisyyttä on syytä silti olla. Ainakin niin kauan, kun ne laitteet eivät ymmärrä käyttää tervettä harkintaa. Ykkösen ja nollan välille pitää vielä keksiä joku välimuoto. Aina syytetään ja kritisoidaan välillä sitä inhimillistä tekijää, mutta kyllä sillä on monta vaaratilannetta ja onnettomuutta estettykin. Ihan jo tällä rantavesistösektorilla, uskokaa pois!

 

maanantai 14. lokakuuta 2013

Kirjallisia tuotoksia

Jaaha... huomaan olleeni pois blogin äärestä taas jonkin aikaa. Samaa pätee muuten laivoihin, vaihdamme par aikaa työviikkoa. Se tarkoittaa sitä, että parittomat työviikot muuttuvat parillisiksi ja päinvastoin. Näin pääsee jokainen odottamaan joulupukkia kotikuusen äärellä joka toinen vuosi. Homma toteutetaan tekemällä puolentoista viikon työjaksot syksyllä, joten sorvin ääreen pääsee vasta torstaina.

Kun pirulle antaa pikkusormen, se vie koko käden. Sama pätee näköjään näihin kirjoitteluhommiin. Olen päätynyt luomaan huippujournalistin uraa luotsausyhtiömme sisäiseen lehteen. Jostain kumman syystä New York Timesin headhunterit eivät ole vielä soitelleet meikäläiselle, vaikka olen ollut toimituskunnassa mukana jo useita viikkoja, joten mediaura taitaa olla kivikkoinen kuin Merikarvian saaristo konsanaan.

John Nurmisen säätiö sen sijaan lähestyi erinäisten välikäsien kautta. Säätiöllä on Puhdas Itämeri -sivusto, josta löytyy "Minä ja Itämeri" -kirjoitussarja. Siinä eri ihmiset kertovat suhteestaan Itämereen. Ajatukseni ilmestyvät sinne varmaankin marraskuun kuluessa, mikäli ne painokelpoiseksi katsotaan. Niitä odotellessa kannattaa käydä tutustumassa edellisten kirjoittajien kertomuksiin. Todella mielenkiintoista, ja hyvän asian puolesta!

Kamerallani on menossa se kausi, että se ei suostu tuottamaan hyviä kuvia. En tiedä miksi, ruskankin pitäisi olla parhaimmillaan. Ei hätää, viimeisen vuoden aikana arkistooni on kertynyt 4500 uutta kuvaa. Laitan tähän muutaman mielestäni hyvin onnistuneen. Aika erilaisia asioita kameran linssin läpi tulee katseltua.

 

P.S. Mikähän siinäkin on, että joka vuosi kuvittelee, ettei sairastu influessaan, eikä tarvitse sitä rokotetta. Sitten kun taas sairastuu, miettii miksei sitä voinut käydä ottamassa. Ätshii!