sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Kaikki on suhteellista

Enkä nyt tarkoita mitään parisuhteita. Lähinnä tätä työelämää. Luotsailin laivaa, joka lähti kohti Malesiaa. Förstin kanssa rupateltiin siinä. Valitteli, kun merimiehet eivät oikein pääse nauttimaan yhteisestä ajasta perheen kanssa. Kyselin työvuoron pituutta. "Kymmenen kuukautta, mutta nyt menee kuukaudella yli, kun mennään Afrikan ympäri eikä Suezista." Skagenista vähän poltsikkaa tankkiin ja sitten lähdetään kolkuttelemaan. Ei nettiä. Ei telkkaria. Ei lehtiä. Puhelin ei kuulu,ja jos kuuluisi, niin kalliksi tulisi.

Kuka lähtisi? Palkkaa puolitoista tonnia kuussa, offiseereillä ehkä hieman enemmän. Kun kontrahti on ohi, tulevasta ei ole tietoa. Voi tulla komennus takaisin kuukauden päästä. Tai sitten ei. Jos ei, niin toimeentulo kärsii. Ei ole vuosilomalistoja messin seinällä, eikä työhyvinvointipäiviä järjestetä. Silti kaikki on naama näkkärillä. "Nou problem, mr. pilot!" Ja hymyä perään. Näitähän voi miettiä, kun seuraavan kerran työmaa tuntuu maailman kurjimmalta paikalta. Referenssin puutetta...

Meikäläinen se aloittaa kesäloman. Seuraavien viikkojen aikana blogin päivitys voi olla (entistäkin) heikompaa. Tai sitten ei, mistä sitä tietää. Mutta luotsausjuttuja ei tule. Ei lomalla viitsi työjuttuja miettiä. Ennemmin sitä, miten pallon saisi reikään vähillä lyönneillä tai tarvitaanko Päijänteellä isoympyräpurjehdusta. Vai mennäänkö loksodromilla vaan.

Lomps, sanoi pilotti, kun junaan hyppäsi.

P.S. Kannattaa muistaa Tall Ship's Race Helsingissä heinäkuun puolessa välissä. Mäkin olen siellä Finnpilotin osastolla parina päivänä, mutta siitä huolimatta kannattaa tulla. Hieno tapahtuma!

 

keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Kōhii o ippon kudasai.

Tämähän se luotsilla aina on johtoajatuksena.

Satuinpa luotsaamaan laivaa, jossa oli kippari Japaniasta. Ihan tuntematon kulttuuri meikäläiselle, mutta vaikuttipa miellyttävältä. Kutsuttiin luotsi-saniksi ja tervehtiessä kumarreltiin. Puolin ja toisin, yritin minäkin.

Aksentti oli suomalaisen korvaan hieman outo, vähän kuin kiinalaisilla. Kesti jonkun aikaa, ennen kuin sain korvan tuunattua oikealle taajuudelle. Kyllä se sitten siitä.

Etsi kuvasta viisi viittaa/poijua

Sen verran erilainen oli asiakas, että päätin internetin ihmeellisen maailman avulla kehittää itselleni alkeellisen merimiesjapaninkielentaidon. Jos vaikka tarvitsisi jossain. Opin, että kyllä on hai. Meillähän se tarkoittaa meressä elelevää vältettävää otusta tai tervehdystä tietyissä kulttuuripiireissä. Ei sen sijaan on helppo: Iie. Eli kirjaimet vain toisin päin. Netissä sanottiin, että japani on helppo kieli suomalaiselle. Olisiko noin? En nyt kyllä hetkeen vielä aio luotsata japaniaksi. Ei vielä oikein riitä, jos osaa sanoa kyllä, ei ja tilata kupin kaffetta.

Täytyy poiketa Japanissa joku kerta. Kerrassaan hienoa, kun kumarrellaan ja kutsutaan saniksi.

Päivän pakollinen joutsenkuva

 

maanantai 24. kesäkuuta 2013

Hop hop majakkaan....

...vielä, kun ehtii. Ensi vuonna voi olla jo liian myöhäistä.


Hesari julkaisi tänään ison jutun majakoiden sulkemisesta yleisöltä paloturvallisuuden takia. Viestintuojaa on turha ampua minun mielestäni, virkamieshän tekee vaan työtään.

Mutta mutta... Miten tää on menny tälläiseksi? Miksei maatilalta saa ostaa maailman parasta savulammasta? Miksi sitä ei voi syödä siinä tilan puutarhapöydässä ja juoda samalla lasillista sattumalta mukana ollutta punaviiniä? Miksi en väsyneenä venehommista voinut ostaa marketista yhtä pulloa saunaolutta klo 21.05? Miksi betonisissa majakoissa on syytä pelätä tulipaloa? Onko Stadikan tornissa varauloskäynti ja kuinka sitä käytetään tarvittaessa? Entä Pisan tornissa ja onko sekin kalteva? Siis varauloskäynti.

Sanotaan, että hyvä tuomari voittaa huonon lain. Kuka uskaltaisi olla se hyvä tuomari ja ottaa maalaisjärjen käyttöön? Lupaan seuraavissa vaaleissa äänestää sitä, joka ottaa tehtäväkseen karsia älyttömyydet ja hyvää tarkoittavat, mutta huonoa tekevät säännöt pois. Siinä meinaan riittäisi työsarkaa.

Näitä pohtii viimeistä työviikkoaan ennen lomaa ja purjehdusta aloitteleva pilotti.

P.S.

Meidän venemiehistöön liittyy uusi jäsen, sillä vaimo ja lapset olivat päättäneet ottaa koiran. Multa ei kysytty (taaskaan). 22 jalkainen vene, kaksi aikuista, kolme lasta ja terroristi (terrieri). Lähtökohdat onnistuneelle lomalle ovat siis olemassa. Toivottavasti kukaan ei päätä ottaa vielä kolmevuotiaan vaatimaa kissaa ennen ensi maanantaita.

torstai 20. kesäkuuta 2013

Kolumbuksen vanavedessä

Kolumbus teki ehkä puolet niistä valmisteluista, mitä me teemme tänä kesänä ennen ekaa purjehdusta. Kolumbuksella ei myöskään ollut vaimoa, joka olisi kiinnittänyt ylenpalttista huomiota Santa Marian patjanpäällisiin. Mulla on. Siispä edessä oli mielettömät repimis- ja niittaustalkoot, kun kangas vaihtui uuteen.

Verhoilija työssään

Kolumbuksella oli varmaankin käytettävissään joku kuli, jonka pystyi käskyttämään mastoon rassaamaan tarvittaessa. Mulla ei ole. Toisaalta itsepä hölmöilin, ja laitoin liian heikot vetonarut fallien paikalle. Fallien viipyessä verkkokaupassa aurinko teki tehtävänsä, ja kas, ei ole vetonaruja. Eikä falleja. Siis mastontoppiin nouse ja uudet fallit pujota. Parin tunnin talkoot, mun osa oli olla siellä topissa. Itse asiassa könysin sinne kolme kertaa sattuneista syistä. Onneksi ei ole kuin yhdeksän metrin masto. Olisin ottanut kuvia, mutta en uskaltanut tehdä ylimääräisiä liikkeitä. Vaimo uskalsi. Läheiseltä hiekkarannalta käsin.

Huipulla.

Koska veneellä tekee toisinaan mieli kylmää kaljaa ja pilaantumatonta ruokaa, kylmäsäilytyspuoli oli saatava kuntoon. Kolumbuksen käyttämät suolatynnyrit on jo vähän passe. Aurinkopaneeli tilattiin jo viime vuonna, enää pitää laittaa se paikalleen. Tilasin kompressorilla toimivan kylmälaukun, joten eiköhän eväät pysy kylmänä. Jos ei nyt Ameriikkaan asti, niin toivottavasti ainakin Padasjoelle.

Enää siis mieletön siivousurakka, vähän johtojen kytkentää ja provianteeraus ja olemme valmiit kohtaamaan rannattomat ulapat (Tehinselkä). Jos ei tänä juhannuksena, niin sitten ensi. Ei sillä nyt niin väliä ole.

 

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Satamasäätöjä

Lasti purettu, kohta matka jatkuu.

Satamat ja niissä touhuaminen tuovat luotsin työhön oman mausteensa. Kiinnitys- ja irroitusoperaatiot ovat ehdottomasti se kriittisin vaihe luotsausta. Varsinkin isommilla laivoilla ja silloin, kun tuulee niin, että tupee on vaarassa lentää yli syrjän. No, lippalakki ainakin.

Ohjauspulpetti siivellä

Kaikki kipparit eivät suinkaan halua manöveerata alustaan satamaan, vaan luottavat luotsin ammattitaitoon tässä asiassa. Joissakin kulttuureissa se tuntuu olevan jopa niin, että se on ihan ilmiselvästi luotsin hommaa. Kun tiedustelee työnjakokuvioita, tulee vastaus tyyliin "tottakai mr. Pilot menee nyt sinne kahvoihin vaan, of course". Toisille kippareille taas riittää, kun paikallisasiantuntija kertoo mihin kohtaa laituria ollaan tähtäämässä ja mitkä olosuhteet satamassa vaikuttavat kiinnitysoperaatioon. Tämä on yleistä pohjoiseurooppalaisessa kulttuurissa.

Let go aft lines!

Hinaajien kanssa touhuaminen oma oma lukunsa. Luotsi pyytää hinaajaa/hinaajia vetämään tai työntämään tiettyyn suuntaan ja tietyllä voimalla. Samalla käytetään yleensä laivan omia koneita.

Satamissa on yleensä aina ahdasta. Lisäksi siellä on rakenteita ja nostureita, jotka eivät kestä suurempia töytäisyjä laivoilla. Muihin laivoihinkaan ei ole kovin suotavaa törmäillä. Nämä jutut tekevät satamista haastavia, mutta mielenkiintoisia paikkoja.

 

 

keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

A day off

Ei laivoja tänään. Asennekysymys: tylsä päivä autiolla saarella vai tilaisuus rentoutua luonnon keskellä? Valitsin jälkimmäisen. Ja näin se meni:

Kääk! Autio saari ei olekaan enää autio.

 

Häiriötön yöuni puoli kahdeksaan. Täydellinen aamiainen (2 ruispalaa ja mustaa kahvia, maitoa ja makkaraa ei ollut). Kiinnostavia paperihommia puoleenpäivään. Makuhermoja hellivä Grandiziosa -pakastepizza lounaaksi. Jälkiruoaksi täydellisyyttä hipovia golfsvingejä takapihan rangella (ja pari kadonnutta golfpalloa). Retki majakalle. Huomispäivän luotsauksien tuumailua. Puhelimessa oloa. Saunomista ja sen jälkeen istuskelua takakuistilla, josta noin viiden metrin päässä ruokaili jänis. Tuijotuskisa jäniksen kanssa (jänis hävisi ja luikki metsään pettyneenä). Ruokailu, pussi pakasteranskalaisia. Voiko vuoden pakkasessa olleita grillimakkaroita vielä syödä? En uskaltanut. Iltalenkki kameran kanssa. Antimaskuliinisesti kuvailin kukkia, onneksi kukaan ei nähnyt. Bloggailua ja päivän yhdeksäs kahvikuppi.

Tän mä tunnen, se on se öö... Huomaa järkyttävän hieno bokeh!
Keltaruusu? Voikukka se ei ainakaan ole.
Isokarin stage

 

Ei huono hengenvetopäivä ennen loppuviikon orastavaa laivaruuhkaa. Univelkaa ei ole, rästityöt on tehty, työhyvinvoinnista sekä henkilökohtaisesta hygieniasta on huolehdittu. Voiko muuta enää toivoa? Taitaisi päteä muuten vähän joka työpaikassa.

 

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Mistäs tää kääntyy...?

Kaiken maailman käyttöliittymät hallitsevat arkielämää nykyisin. Ei niin vähäpätöistä värkkiä, ettei siitä jonkinlaista menu-nappia löydy. Kolmevuotias poikani osaa suvereenisti ipadin eleet. Ilman, että niitä on varsinaisesti hänelle mitenkään opetettu. Evoluutiota siis ilmeisesti. Itse näinkin nuorena (ja komeana ja hyvin säilyneenä, vaatimattomana ja viisaana) saan jo hieman taistella, etten putoa kehityksen kelkasta. Kehitys menee nimittäin vauhdilla. Muistan, kun lähetin ekan tekstiviestini vuonna 1998. Ei siitä nyt kovin kauaa ole kuitenkaan.

Toisinaan perinteiset konstit olisivat helpompia. Lasinpyyhkimet olisi helpompaa laittaa päälle napista, kuin mennä kosketusnäytöllä syvälle tietokoneen menuihin, ja kaivaa kyseinen toiminto käsittämättömän epälogiikan syövereistä. Nykylaivojen komentosillat ovat täynnä tämänkaltaisia miinoja. Eikä ole olemassa sisarlaivoja lukuunottamatta tietyn tyyppisiä komentosiltoja (paitsi yhdellä suomalaisella varustamolla, pisteet sinne!), vaan kaikki ovat keskenään erilaisia.

Nappulataivas

Jossakin vaiheessa oli muotia tehdä kaikki mahdollisimman tekniseksi. Varmaan ihan siitä ilosta, että oli opittu tekemään menuita ja kosketusnäyttöjä. Mä en voi käsittää, kuinka joku jaksaa konfiguroida kodin valokatkaisimia tai ohjelmoida viikko-ohjelmaa auton lohkolämmittimelle. Eikä siinä mitään, jos jaksaa. Olen henk. koht. enemmän keep it simple - tyyppiä.

En kuitenkaan tunnusta kuuluvani "ennen oli kaikki paremmin" -kerhoon. Ei ollut. Kehitys kehittyy ja maailma muuttuu. Siinä pitää muuttua mukana, eikä vinkua menneitä. Mutta olisi se vaan niin paljon miehekkäämpää seistä vesisateessa sydvästi päässä vääntämässä romantiikkaratasta kuin istua tietokoneoperaattorina klikkailemassa seuraavaa kurssia automaattiin. Ennen oli miehet rautaa, hiio-hoi.

 

Yksinkertainen on kaunista

 

keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Laskin veneen vesille - vahingossa

Tämä on tositarina siitä, miten ei pidä toimia.

Sain kasattua veneen kevätkunnostusmotivaation rippeet, ehkä noin 200 grammaa, ja raahustin veneelle. Se että veneen talvisäilytyspaikka sijaitsee golfkentän lähistöllä, ei tee kunnostusurakan aloittamista ainakaan helpommaksi.
Kauhee duuni, että pääsee sateeseen istumaan - yksin.

Päivän epistola oli peräsinhelojen ja peräsimen asennus. Koska olen ennakoiva kaveri, pirautin siinä samalla nosturifirmaan, koska heillähän on näin kesän alussa kiireitä.

"Haloo, olisikos teillä aikaa tällä viikolla pudottaa venettä veteen?"
"No odotas...joo, mä vähän katson poikien aikatauluja, palataan!"

Toimeen, toimeen... Helaa peräpeiliin. Riittävästi myös Sikaa väliin, jotta vedet pysyy siellä missä niiden kuuluu. Mites tää nyt vähän ahdistaa? No joo, vähän vasaraa perään ja hyvä tulee! Så där! Helat paikallaan, enää peräsin kiinni heloihin. Ja...tiluliiliitiluliiliitiluliilii-lii. "Nosturifirmasta päivää! Ajelen tässä sinne päin, oon puolen tunnin päästä siellä." "Jaa", sanoin minä peräsin toisessa kädessä ja puhelin toisessa. No, ei sitä joka vuosi tarvitse venettä vahata. Pohjaan ei kannata uhrata maalia, koska se syksyllä puhalletaan kuitenkin. Ja botski olisi vedessä tunnin päästä. Ehkä golfia huomenna?
Äijämeininkiä.

Kiukulla lapaa paikalleen. Pultinreiät ei osu sinne päinkään. Aikaa 27 minuuttia. Eikös ne helat ole keskenään erilaisia ja tietysti menivät väärinpäin. Alahela ylös ja ylähela alas. Mr M. is in the building. Kädet tuoreessa liimasiassa, otsa hiessä (lämmintä 27 graadia), pari mutteria putoaa sepeliin ja aikaa 18 minuuttia. Joskus tietää hyvin selvästi, milloin on aika luovuttaa. Nyt oli se hetki. Puhelu nosturikuskille. "Tuli vähän ongelmia, perutaan koko juttu."

Veneenkunnostajien sisäinen buddha luovutti niin ikään. Tämän jälkeen MIKÄÄN ei sujunut. Milloin hävisi joku mutteri, milloin loppui Sikaflex. Mitä h-vetin järkeä on omistaa venettä, omakotitaloa tai kesämökkiä? Onko se joku suomalaisten muinainen riitti, jossa autuus koittaa vasta valtaisten  kärsimysten jälkeen. Onneksi muita elollisia olentoja ei näkynyt lähimaastossa viisastelemassa, olisi tullut peräsimestä päähän. Ei kannata ikinä mennä häiritsemään, jos joku pyörii veneensä kimpussa naama punaisena, se voi olla vaarallista.
Ihan näin pitkällä ei olla vielä.

Hyvä ruoka, parempi mieli. Hyökkäsin läheiseen hotelliin läpimärkänä hiestä, mustahko ukkospilvi pään päällä, kädet edelleen tuoreehkossa sikaflexissä ja vaatteet punaisena myrkkymaalista (pehmeä myrkkyväri on paholaisen keksintö). Jostain kumman syystä minua ei heitetty pihalle, vaan sain syödäkseni. Olisiko lounasseurana olleella vaimolla ollut kompensoiva vaikutus?

Takaisin veneen kimppuun. Sisäinen buddha oli palannut työmaalle ja parin tunnin värkkäämisen jälkeen lapa oli paikallaan. Helat oikeassa järjestyksessä. Juuri kun sain viimeisen mutterin kiristettyä, soittaa nosturigubbe. "Mites edistyy, nyt olisi taas aikaa?" "Tänne vaan", tuumasin minä.

Mistä tunnistaa purjehtivan lapsiperheen?

Koska olen kiusannut itseäni jo lähes kymmenen vuotta nostoilla ja laskuilla, siinä ei tapahdu yhtään turhaa liikettä. Paatti kellui elementissään puoli tuntia siitä, kun auto kurvasi pihaan. Masto pystyssä. Ai niin, kone pitäisi varmaan hakea säilytyksestä huoltoliikkeestä. No paatti voi varmaan olla laskupaikalla vartin, ei kai sitä arkipäivänä kukaan... Palattuani koneen kanssa järjettömän iso nosturi oli paikalla odottelemassa paikan vapautumista.

Äkkiä kone perään ja nykimään sitä käyntiin. Olin kysynyt huoltoliikkeessä, että kai te sitä säilytysbensaa sen verran laitoitte, että pääsee pari sataa metriä ajamaan? "Joo, totta kai, sanoi myyjä." Kone ei inahtanutkaan. Kurkkaus tankkiin. Tyhjä. Säilytyslokerossa olisi bensaa, mutta se on lukossa ja mulla ei tietenkään ollut avaimia mukana, koska en arvannut niitä ihan vielä tarvittavan. Siispä mela kouraan ja melomaan hätäsatamaan, eli lähimmälle tyhjälle venepaikalle.

Vaimon ystävällisesti tuoma bensiini herätti snurran henkiin ja jo kolmannella yrityksellä löysin oikean laituripaikan. Unohdan paikan
numeron joka talvi, joten olen tallentanut sen puhelimeen. Ennen sitä jouduin aina soittamaan kunnan tekniseen toimistoon ja kysymään, minkä venepaikan olen vuokrannut.

Lopputulos.

Ei sitä siis ikinä voi tietää, minä päivänä vene putoaa veteen. Tai nousee ylös. Asioilla on aina taipumus järjestyä. Mutta pitääkö siinä välissä olla aina kaiken maailman hankaluuksia?


sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Iltakävelyt

Tähän viikkoon on mahtunut kaikenlaista. Kurssia, yökeikkaa, päiväkeikkaa... Vapaa-aikaakin. Hieno golfkierros ja pari saaressa vietettyä iltaa. Jos päädyn sinne illaksi, teen yleensä kameranulkoilutuskierroksen. Samalla saa itsekin liikuntaa. Ihme juttu, miten yhdellä tuulenpiiskaamalla ulkoluodolla on aina vaan kuvattavaa.

Mulla on tapana kävellä Länsirannalle (ei siis mihinkään Palestiinaan, vaan saaren). Iltavalo siellä on hieno ja kalliolla on kiva istuskella.

 

 

Sateen jälkeinen auringonlasku

Mä, joka väitin vielä pari kuukautta sitten, että en kuvaa auringonlaskuja, kuvaan niitä täyttä häkää. Kun joskus oppisi pitämään mölyt mahassaan. Pätee moneen muuhunkin asiaan. Mutta niistä auringonlaskuista saa ihan hienoja eri valotuksilla. Sanonpa sen nyt puolustuksekseni. Ja jos on väärässä, senhän voi aina myöntää?

Profiilit

Huomaan olevani mieltynyt pimeisiin kuviin. Joku sanoisi niitä alivaloittuneiksi, minä kontrastikylläisiksi. Aika monessa blogissa on vastaavasti ylivalotettuja, se taitaa olla enemmän muodissa.

 

Valo yössä

Aika paljon kurjemmissakin paikoissa voisi olla kuin ulkosaaristo kesäkuussa.