perjantai 20. joulukuuta 2013

Olemme muuttaneet

Niin. Luotsin blogikirja lakkaa olemasta tässä osoitteessa. Mutta eipäs riemuita vielä: koko systeemi vanhoineen posteineen päivineen on siirtynyt osoitteeseen http://luotsinblogi.com

Nähdään siellä!

 

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Kirje

Hyvä Säiden Haltija!

Sovittaisiko, että kesän hyvät kelit on nyt maksettu niillä pikku pikku puhureilla, joita viime aikoina on esiintynyt aika ajoin maamme merialueilla? Lopputalvi voisi olla niin kuin tänä aamuna, kun maisema oli kuin Silja Linen mainoksesta. Kuu möllötti taivaalla ja ainoastaan pikkuiset laineet liplattivat kiehtovasti. Puuttui ainoastaan Un homme et una femme soimasta taustalla. Ei se mitään, Haloo Helsinki kelpasi ihan hyvin.

Jos on ihan pakko myrskytä, voisitko tehdä sen mieluummin parillisilla viikoilla, eli silloin kun B-vahti on töissä? Perämeren suunnalle voi heittää niin ikään muutamat boforit, sikäläiset ovat ikään kuin tottuneet paremmin ainaisiin tuuliin. Ja siellä on jo jäätäkin, tulee mukavia kasoja, kun vähän puhaltaa.

Meille saisi olla sellainen viidestä kymmeneen senttiin paksua tasaista kiintojäätä. Loppuisi tuo keikkuminen. Ei paljoa enempää sitten, että pääsee se onnettominkin laivanraasu omin voimin perille, ei tänne kuitenkaan murtajaa riitä kokopäivätoimisesti passailemaan päälle. Jos parkkeeraat vaikkapa sellaisen sopivan korkeapaineen tuohon lähimaille, niin saadaan tuulet Siperiasta päin?

Blogi sisältää product placementia...

Valkeaa joulua jos meinasit lasten iloksi, niin se valkea sitten pienessä hiutalekoossa, kiitos. Menee tuo tutkakuva huononlaiseksi räntäsateessa. Ja muutenkin se on niin masentavaa, kun sataa niitä jalkarättejä. Vaimokaan ei tykkää yksin kolailla pihaa kotona.

Jos nyt on pakko jotain kiusaa tehdä, niin sumua voi olla. Se ei nykymerenkulkua paljoa haittaa ja auringonvaloon yhdistettynä siinä tulee tosi komeita valokuvia.

Hyvää joulun odotusta sinne jonnekin,

toivoo Luotsi Olli

P.S. Kohtele hellästi golfkenttiä, jottei viheriöt mene pilalle ja päästään ajoissa keväällä metsään etsimään palloja.

 

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Hyvät kysymykset

Suomikuva ja sen kiillottaminen on meille ilmeisen tärkeää. On imagotyöryhmät ja systeemit. Monesti luotsi on ensimmäinen kontakti vieraan maan kansalaisille, jotka saapuvat Suomeen ensimmäistä kertaa tietämättä välttämättä maastamme paljoakaan. Kysymällähän asiat selviävät...

Joskus usko yhteiskunnan pyörimiseen talvella horjuu:

-Mr. Pilot, when do you close for winter?

-??? Close what?

-This Archipelago.

-We do not close, it's open around the year.

-Aaa..

Talotekniikka on ainaisen hämmästelyn aihe:

-Mr. Pilot, is there a sewage system in your houses? Doesn't it freeze in the winter?

-Yes, there is. It is isolated. We also have heating systems in houses.

-Aaa...

Kapitalismi ei ole levinnyt vielä kaikkialle:

-Mr. Pilot, are those cows owned by goverment or private people?

-By private, most propably.

-Aaa...

Urheilu kiinnostaa yli rajojen:

-Mr. Pilot, do you play football in Finland?

-Yes, but we prefer ice hockey (sijoittuu arvoasteikolla ja tunnettavuudeltaan johonkin kroketin ja pingiksen välimaastoon).

-Do you have any good football players?

-Jari Litmanen, for example.

-Aaa! Jaari Liitmanen!

Vaikea kielemme herättää myös ihmetystä.

-Is your language relative to Swedish?

-No, it is relative to Hungarian and Estonian.

-Aa! Uksikaksi. Perkkeele.

 

perjantai 6. joulukuuta 2013

Hyvää itsenäisyyspäivää

Sitäpä juuri. Niin Saulille sinne Tampereelle kuin kaikille muillekin vauvasta vaariin. Minä juhlin itsenäisyyspäivää pakastepizzan ja kokiksen voimin Suomen eteläisimmässä asutussa paikassa, eli Utössä.

Äiti luonto sen sijaan juhli jo viime yönä, vaikkei myrsky tänne Suomeen kovin pahasti iskenytkään. Ei haitannut, ihan tarpeeksi on tänä syksynä myrskynnyt. Sen verran heiluvaa meininki kuitenkin oli, että onnistuin sähläämään muutaman verinaarmun jalkoihin laivasta kiivetessä. Lähinnä omaa tyhmyyttä. Toisaalta hyvä, että varoituksia tulee silloin tällöin. Ei pääse totuus unohtumaan.

Tänään päivällä oli sitten mahtavaa valokuvausvaloa tarjolla. Aurinko paistoi lumikuuropilvien lomasta ja rantakallioihin lyövät mainingit näyttivät komeilta. Paljon komeammilta kuin luotsirappusten yläpäästä katseltuna.

 

 

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Gangway

Tiedän seikan, jolla maailmantalous suunnataan uuteen nousuun. Turhat hiekanjyväset karisevat pois talouden rattaista, ilman että ketään tarvitsee irtisanoa. Tarvitsee vain tehdä yksi pieni keksintö.

 

Ratkaisu on Gangway. Siis laivojen maihinnousutie, joka viritetään laivan ja laiturin välille. Ihminen on käynyt kuussa jo 40 vuotta sitten ja tehnyt maailmaa mullistavia keksintöjä, mutta jostain syystä näyttää siltä, että nopean ja kätevän laskusillan keksiminen on jäänyt väliin.

Aamuhetki Utössä

 

Gangwayn laskemiseen tarvitaan nykyisin keskimäärin kuusi filippiinoa, erilaisia väkipyöriä ja hamppuköysiä, huutoa ja mekastusta, uusia yrityksiä, tuumailua ja ennen kaikkea aikaa. Siitäkin huolimatta, että luulisi toimenpiteen olevan rutiinia. Jos ajatellaan kuinka monta satamakäyntiä laivoilla on maailmassa, ja jokainen laiva virittää tuota gangwaytaan noin puoli tuntia, niin tuloksenahan on miestyövuosia hukkaan heitettyä aikaa. Mitään ei nimittäin tapahdu, ennen kuin tuo maaginen alumiinirakennelma on saatu kikkailtua laivan ulkosivulle.

 

Siispä tulevat Nobelistit huomio! Unohtakaa hetkeksi se hiukkaskiihdytin ja keksikää sellainen laskusilta, joka on hetkessä valmis, jonka käyttämiseen riittää yksi filippiino ja joka toimii kuin junan vessa. Ei voi olla niin vaikeaa.

 

T: Vierestä seurannut

 

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Pullopostia

Ikinä ei tiedä, koska jotain erikoista tapahtuu. Vai tapahtuuko ollenkaan. Tänään tapahtui ollessamme kävelyllä saaressa tyrskybongailun merkeissä. Aika ruma meri oli, vaikkei se kuvissa siltä näytäkään. Myöhemmin se konkretisoitui matkalla laivaan. Ei nyt mitään älytöntä, mutta kolmisen metriä kuitenkin.

Siihen erikoisuuteen (jaarittelut sikseen, cut the bullshit, slut med struntprat), ehdin jo noitua roskaavat turistit pilssikaivon mustimpaan syvyyteen, mutta katsoinkin yllä olevaa roskaa tarkemmin. Sehän olikin Tukholmalaisten eskareiden lähettämä palloposti. Siis pulloposti, joka saapuu pallolla. Ilmapalloposti, vai miten tuon määrittelisi? Voiko pulloposti saapua pallolla ja ilman pulloa?

Joka tapauksessa, mukana oli lappunen, jossa kerrottiin, mistä ja milloin pallo oli lähetetty ja pyydettiin mahdollista löytäjää lähettämään terveiset. No helskuta! Ei kun mejlaamaan. Laitoimme tietoa löytöpaikasta ja löytäjistä, sekä liitimme yllä olevan kuvan todisteeksi löydön autenttisuuden takaamiseksi.

Arkipäivän (meikäläisillä se on arkipäivä sunnuntaikin) pieniä iloja, jotka kannattaa ehdottomasti hyödyntää. Lisäksi pikku eskareille tulee varmasti hyvä mieli, kun saavat terveisiä oikein ulkomailta aavan meren tuolta puolelta, jossa jossakin on maa. Ja niin kuin näkyy lainekin liplattaa.

 

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Huumorin kukka, paras kukka

Vaikka vakavasti otettavaa työtä tehdäänkin, ja vakavia pääsääntöisesti ollaan, pienelle tilannekomiikalle on aina sijaa työpäivän lomassa. Sattuipa eräänkin kerran, että olin luotsaamassa laivaa, jonka kippari oli entinen luotsi. Ruotsalainen, visst. Siellä lähtee kuusikymppisenä ohjauskirjat, joten muuta puuhaa on keksittävä, jos ei halua oloneuvoksena aikaa viettää. Tämä herrasmies sitten tuuraili välillä ystävänsä laivassa.

Luotsilla oli luonnollisesti paljon juttuja Trollhättankanalista, jossa oli luotsina toiminut. Siellä on luotsinvaihto jossain matkan varrella sulussa. Nähtyään sulun reunalla odottavan kolleegan, poistuva luotsi oli tuuminut kipparille, että "tosi pätevä luotsi tuolla tuleekin jatkamaan, mutta hänellä on huono kuulo, joten puhu lujaa". "Ahaa, selvä!" , vastasi matkanjohtaja. Alas päästyään tämä koiranleuka oli sanonut tulevalle luotsille, että "tosi mukava kippari tuolla, mutta hirmu huono kuulo, puhu sitten kovalla äänellä..."

Kanavissa sitä sattuu ja tapahtuu... Tiedän sen, koska itsekin aloitin kanavaluotsina, ennen siirtymistä nykyiseen toimipaikkaan. Seuraava tarinakin on tosi, ja sattui joskus ennen muinoin, aikaan ennen kännyköitä ja interwebbejä. Kolleega luotsasi aamun tunteina venäläistä jokialusta. Auringon noustessa hän alkoi tuntea sisäisen puhdistautumisen tarvetta, mutta itäblokin laivaston tarjoama fasiliteetti ei houkutellut. Onneksi kanavassa on sulkuja ja sulkumestarin kopissa on myös toiletti. Sinnepä siis. Ennen poistumistaan luotsi kielsi venäläispäällikköä lähtemästä, ennen kuin luotsi palaisi takaisin. "Da, da, bonjo", oli Vitali tuumannut. Miten sitten sattuikaan, kun luotsi palasi toimitukseltaan, laiva paineli jo pitkällä kohti seuraavaa sulkua...

Mitä siis opimme tästä? Ruotsalaisiin ja venäläisiin ei voi aina luottaa ja jos luotsatessa ei ole tarkkana, saattaa karata laiva.

 

tiistai 12. marraskuuta 2013

Google! Näpit irti!


Olen tässä jo pidemmän aikaa ihmetellyt, että miksi kuvani menevät yhdeksi sotkuksi, kun siirrän ne tähän blogiin. Selvisihän se, kun ryhtyi asiaa setvimään. Löysin mm. asiaa käsittelevän blogin. Kiitos vaan bloggarille tehdystä työstä!

On turhauttavaa investoida norsun kokoiseen järkkäriin, raahata sitä vuoden ympäri mukana ja huomata, että pöllö blogialusta katsoo asiakseen "parantaa" kuvieni laatua. Kiitos vaan, mutta teen sen mielelläni itse, jos katson tarpeelliseksi.



Blogger siis parantelee omiin nimiinsä värikylläisyyttä, kontrastia ja valotusta ja samalla pakkaa kuvan niin, että siitä tulee yhtä tuhrua. Nämä ovat siis oletusarvoisesti päällä, kun lataa kuvan blogiin.  Ikävintä on, että yhtä helppoa ratkaisua ei taida olla, jos haluaa  saada kuvansa muiden taivasteltaviksi sellaisena, kun on ne itse tarkoittanut, vaan se se vaatii html-koodin peukalointia kuva kuvalta. Bloggaamiseen menee siis entistäkin enemmän aikaa. Voin kertoa, että siihen menee sitä jo nyt melko paljon. Lisäksi Omenatuotteet vasta ovatkin mestareita sorkkimaan asioita taustalla, joten en tiedä, miten ipadin kautta saisin hyvälaatuisia kuvia blogiin.



Koskahan moinen itseilmaisun suitsiminen tulee käyttöön myös blogin kirjalliseen osuuteen? Putoaa meikäläisenkin tarinoista vähintään puolet pois. Tähän postaukseen kuvat on laitettu niin kuin minä ja Nikon halutaan. Toivottavasti eron huomaa. Jos ei, niin heitän kameralla vetistä lintua.

lauantai 9. marraskuuta 2013

Myrskyn jälkeen

 

Luotsaan laivaa päällä rauhattoman veen....

...päivän uuden jälleen kohtaan myrskyineen...

Ja jos satanut on liikaa sydämeen, kädet nostaen vain uskoo ihmeeseen.

Myrskyn jälkeen...

...on poutasää. Vihdoin oon sen saanut ymmärtää.

 

Nyt sen nään, ei voi yksikään, päättää päivistään, ne määrätään...

Myrskyn jälkeen nähdä saan, nyt auringon taas käyvän hehkumaan.

Tiedän tän, vielä kerran nään sateenkaaren pään, ja sinne jään.

 

Lyrics: Kari Tapio

 

torstai 31. lokakuuta 2013

Kaaosteoriaa käytännössä

Täytyi tässä kesken vapaan käydä palaveeroksessa Helsingissä männä aamuna. Ei siinä mitään, se on ihan hyvä keino livahtaa lastenhoidosta pääkaupungin humuun.

Siispä ennen kukkoa ylös ja asemalle rautahepoa odottelemaan. Avatessani aseman ovea näin huonot merkit ilmassa. Porukkaa kuin Ilveksen maalilla, junaliikenne on siis häiriintynyt jollain muotoa. Tekninen vika liikenteenohjausjärjestelmässä, vikaa korjataan parhaillaan, junaliikenne on myöhässä toista tuntia... En muuten ymmärrä, miksi VR:ää mollataan aina näistä. Ei kukaan HKL:ää syytä, jos Mannerheimintiellä on tietöitä...

Juuri miettiessäni vaihtoehtoisia kulkuvälineitä tai koko reissun perumista, asemahalliin ilmestyi rouva, joka huuteli lähtevänsä autolla Helsinkiin, kolme mahtuisi kyytiin. Ja mikä reaktio, ei mitään reaktiota! Suomalaiset konservatiivisena kansana istuvat ilmekään värähtämättä paikallaan. Ennemmin sitä odottaa junaa pari tuntia kuin vieraan kyytiin lähtee. No minähän ampaisin liikkeelle ja pari rouvaa sitten myös. Kun kiintiö oli täysi, muutama muukin heräili, mutta juna meni jo. Tai ei siis juna mennyt, se oli vielä kaukana...

Tässähän ei sinänsä ole mitään erikoista, juna ei kulje (tapahtuu toisinaan), joku tarjoaa kyydin (sitäkin sattuu). Ihmiskokeena se on sen sijaan mielenkiintoinen. Otetaan satunnaiset toisilleen tuntemattomat neljä ihmistä ja laitetaan ne reiluksi tunniksi suljettuun tilaan tarinoimaan. Löytyy yhteisiä tuttuja eri puolilta maata ja maailmaa. On oltu myös siellä ja täällä ja koettu sitä ja tätä.

Ja puff...matkan päätyttyä alkuperäinen päiväsuunnitelma jatkuu ikään kuin kaikki olisi mennyt ilman mitään erikoisia kommervenkkejä. Juuri näitä tuntemattomia ihmisiä ei näe välttämättä enää koskaan. Ei olisi nähnytkään, ellei joku pieni osa jossain olisi pettänyt juuri tänä aamuna.

Äärimmäisen kiehtovaa, miten kaikki vaikuttaa kaikkeen. Ei sitä arkirutiinien keskellä vaan tule niin mietittyä. Kiitos vielä sinä kyydin tarjoaja, jos jostain syystä satut lukemaan. Se syyhän voi olla vaikka se, että näppäilet googleen väärän hakusanan epähuomiossa.