tiistai 30. huhtikuuta 2013

Turvallisuus ennen kaikkea?

Erään toisen bloggarin vinkistä (kts. edellisen postauksen kommenttiboksi) katselin maikkarilta tulleen dokumentin lentoturvallisuudesta. Löytyy googlaamalla mayday Ryanair. En ota kantaa sen objektiivisuuteen, mutta toivottavasti se ei ole totta. Itse asia jäi kuitenkin mietityttämään, koska me luotsitkin joudumme tekemään asioita turvallisuusnäkökulmasta. Se taas toisinaan lyö kasvoille kaupallista näkökulmaa.

Luotsilla on oikeus kieltäytyä luotsauksesta, jos hän katsoo sen olevan mahdotonta vaarantamatta aluksen tai sen miehistön turvallisuutta. Näin joutuu toisinaan tekemään huonolla säällä tietyn tyyppisillä aluksilla. Laivojen päiväkustannukset pyörivät tuhansissa dollareissa ja paikallaan seisova laiva ei tuota mitään. Luonnollisesti ei mene kovinkaan kauan, kun puhelin soi ja kysymys kuuluu, että koskahan se ja se laiva pääsee jatkamaan matkaa. Siinä joutuu kieltämättä hankalaan tilanteeseen. Turhaa viivytystä ei halua aiheuttaa, mutta turvallisuus pysyy aina ykkösasiana. Turhaa riskiä seuranneeseen ympäristövahinkoon verrattuna ne laivan kulut ovat kuitenkin aika pieniä.

On muuten jännä, kun aina puhutaan tankkilaivojen vaarallisuudesta. Niissä on vaikka mitä turvakeinoja käytössä ja asiat hyvin hoidettu. Sama kun ajaisi pyörällä kolme kypärää päällekkäin päässä. Toisaalta on olemassa vanhoja isoja kuivarahtialuksia, jotka kuljettavat polttoainetta lähes yhtä paljon kuin pieni tankkilaiva ottaa lastia. Niitä ei koske läheskään niin moni säädös kuin tankkereita.

Siihen dokumenttiin palatakseni, me lennämme mielellämme halpalentoyhtiöillä, koska se maksaa halvimmillaan vähemmän kuin taksi kentälle. Silti turvallisuus on meille tärkeää. Se ei vain saisi maksaa ylimääräistä. Moni muukin asia pitäisi saada mahdollisimman halvalla. Vaatteet, kahvipaketti, kunnalliset palvelut... Kolikon kääntöpuolta harvemmin tulee miettineeksi, mutta sellainen siellä aina kuitenkin on.

 

sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Parlez-vous...

Merenkulussa on omat tietyt sanonnat, joilla varmistetaan, että koko maailman merenkulkijat tietävät mistä puhutaan. Käytettävä kieli on englanti, joskin suomalaisissa laivoissa puhutaan luonnollisesti suomea luotsin kanssa ja ruotsalaisissa tulee puhuttua ruotsia. Suomessa alusliikennettä ohjaavan VTS:n (Vessel Traffic Service) käytetään kaikkea kolmea kieltä, mutta Ruotsissa ainoa käytettävä kieli on englanti. Jopa ruotsalaiset keskenään puhuvat siis englantia.


Simppeliä siis. Englanti päälle ja homma pelaa. No ei aivan. Englantia voi puhua miljoonalla eri tavalla ja aksentilla. Jo meriurallani opin esimerkiksi, että Nizzaan mennessä ei kannata kutsua kivaa luotsia (Nice Pilot), vaan parempi tulos saavutetaan käyttämällä nimitystä Nizza (lausutaan jotenkin Niz) Pilote. Ei multa kyllä sittenkään jostain syystä kyselty, että mistä päin Ranskaa olen...
Itämaiden miehet on niin ikään oma lukunsa. Kiinalaisten englannista on ainakin minun kamalan vaikea saada mitään tolkkua. Sama koskee vanhempia venäläisiä. Silloin kannattaa oma englantikin ikään kuin downgreidata, eikä yrittääkään sanoa mitään kovin hienosti. Muuten on tuloksena vaivautunutta hiljaisuutta. Tyyliin "laast vinter veeri veeri kould, tis vinter mats mats betör". Viesti meni perille, vaikka enkunope ei ehkä juuri noin opettanut.


Intialaisia kuunnellessa ei voi tulla kuin hyvälle tuulelle. Heidän aksenttinsa on jotenkin hauska. Hyvin selkeä naapurimaahansa verrattuna, mutta suomalaisen korvaan kuulostaa jännältä. Miltähän meidän englantimme kuulostaa britin korvassa? Hollantilaiset puhuvat tosi hyvää englantia ja aksentista heidätkin tunnistaa heti. Filippiinot korvaavat f-kirjaimen peellä. Vastauksena ruorikomentoon "port five" (ruori viisi astetta vasemmalle) kuuluu "poot paip". Merenkulussa kaikki komennot toistetaan, jotta asian perillemeno varmistuu.
Sitten on oma lukunsa vielä ruotsi. Näin suomenkielisenä mun on jostain kumman syystä helpompi ymmärtää ruotsalaista Tukholman tai Göteborgin seudulta kuin suomenruotsalaista. Mielenkiintoinen juttu, enkä osaa sanoa mistä se johtuu. On Ruotsissakin toki Savoon verrannollisia murrealueita. Lisäksi olen huomannut viimeaikoina ymmärtäväni norjaa tai sitten se on skandinaviskaa, mitä he puhuvat paikallisasiantuntijan kuullen.


Aina on selvitty, oli kieli mikä hyvänsä. Välillä on piirretty, on käytetty käsiä ja pantu peliin ne muutama venäjän kielen sana, mitä on käytössä on ollut. Lopputulos ratkaisee, ei kieliopilliset nyanssit. Tämä olisi ehkä meidän suomalaisten hyvä pitää mielessä.

perjantai 26. huhtikuuta 2013

Maybe lunch Mr. Pilot?

Ruokabloggaaminen on kova sana, joten aion minäkin kunnostautua tällä saralla. Olen sivunnut aihetta aikaisemmissa postauksissa, mutta koska kyseessä on erinomaisen tärkeä asia, pyhitetään sille koko juttu. Pidän hyvästä ruoasta, joten on mukavaa vierailla välillä eri kansallisuuksien ruokapöydässä. Vaikkei sinne pöytään asti pääsekään, vaan joutuu syömään brygalla yleensä seisaallaan. Todellinen seisova pöytä.

Lentävä paisti

Laivaruokailussa on luotsin kannalta yksi pieni ongelma. Ei ikinä tiedä, onko ruokaa tarjolla. Näin ollen on ennen laivaan menoa syötävä varastoon. Jos ruokaa tarjotaan, on tietenkin syötävä uudelleen. Olisi epäkohteliasta kieltäytyä ja laivaruoat ovat yleensä maukkaita. Jos olen jo syönyt, pyydän yleensä pientä annosta. Kerran näin tehtyäni kokki tuli ylös tarjottimella kukkuralautasellinen kermaista pastaa - ja puoli metriä korkea hampurilainen. Epäselväksi jäi, mikä olisi ollut se iso annos. Jos taas ei ole ehtinyt syömään, ihan varmasti kukaan ei tule esittämään tuota otsikossa mainittua maagista kysymystä.

Kansallisuusvertailun kärjessä ovat italialaiset ja venäläiset. Varsinkin vanhoissa venäläisissä jokilaivoissa on todella hyvät sapuskat. Aina on etukeitto ja pääruoaksi kalaa, pelmeenejä tai mitä milloinkin. Yleensä on käytetty paljon tuoreita vihanneksia. Smetanasta ei tingitä. Sienisesonkina voi olla varma, että on sieniä. Venäläisten sienihimo on ihan toisessa mittakaavassa kuin meillä. Kerran sain haukisoppaa venäläisessä laivassa ja hauki näytti vähän repaleiselta. Perämies selitti tohkeissaan, että "se meni potkurista läpi, kun tultiin laituriin ja napattiin se haavilla ylös". Harasoo, hyvää oli kuitenkin. Italialaisilla taas hyvä ruoka on niin syvällä kulttuurissa, että siitä ei tingitä laitosolosuhteissakaan.

Meriaamiainen

Aamiaiseksi kaikki maailman merenkulkijat syövät paistettuja munia. En muista kyllä yhtään poikkeusta. Kyytipojaksi tulee pekonia tai makkaraa. Jos on oikein hyvä tuuri, niin molempia. Kyllä päivä on hyvä aloittaa hankkimalla tärkeät rasvahapot hetimiten.

Jotkut kolleegoistani kieltäytyvät laivassa tarjotusta ruoasta. Kenties he pelkäävät ruoansulatuselimistön mahdollista ylivilkkautta ulkomaisen aterian jälkeen. Sinänsä aiheellinen pelko, toiletista luotsaaminen voisi olla haastavaa. Turhia ennakkoluuloja kuitenkin, sanon minä. Itselläni ei ole koskaan tullut mitään oireita (kop,kop), vaikka joskus yleinen hygieniataso on vaikuttanut melko matalalta. Eikä aina ole edes osannut sanoa, mitä syö. Jo eläköityneen kollegani sanoja lainatakseni, luotsilla pitää olla lokin vatsa.

 

keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Saimaa

Suomenlahtea yhdistää Saimaaseen kanava, jonka pituus on 43 kilometriä. Siinä on kahdeksan sulkua, joilla tasataan Saimaan ja Suomenlahden välinen korkeusero, 76 metriä.

Saimaa ja Saimaan kanava on liittynyt meikäläisen työuraan melkoisen paljon. Ennen luotsiksi ryhtymistä kurvailtiin kanavalla tällä:


Se olikin vaativaa hommaa. Ja hauskaa! Jos keli näytti tältä...

Maailman jyrkin läppäsilta
... ilme naamalla saattoi näyttää tältä


Sitten olikin helppo siirtyä luotsiksi Saimaalle. Saimaa antoikin hyvän pohjan luotsin työlle, sillä siellä liikkuva kalusto on melko vanhaa ja ilman turhia hienouksia.


Kanavalla oppi säännöstelemään kahvin juontia ja siellä kehittyi seurapiirirakko, sillä venäläisen jokilaivan vessa kesähelteellä on...no, elämys! Klaustrofobiastakin pääsi eroon kerralla, sillä suurimpien laivojen leveys on vain parikymmentä senttiä vähemmän kuin sulun leveys.

Kuva: Marko Turtiainen
Myös laivankäsittelyn omaksumiseen se oli erinomainen paikka. Jostain kumman syystä lähes kaikki sulut on sijoitettu kummallisesti mutkan taakse, joten manoveeraus tarjosi haasteita.

Kuva: Marko Turtiainen
Kohtaamistilanteet kanavassa toivat oman mausteensa hommaan. Ahtaalta näytti joka kerta, mutta aina sovittiin.

Kuva: Marko Turtiainen
Matka kanavassa saattoi kestää 8-10 tuntia suurimmilla laivoilla. Eksotiikkaa laivalle menoon toi se, että sinne ei menty kutterilla, vaan taksilla venäläisten rekkojen seassa... Ikinä ei kyllä rullannut, eikä tarvinnut kiivetä, koska laivaa pystyy nostamaan tai laskemaan sulun reunan tasalle. Kolmisen vuotta sitten siirryin sitten Saaristomerelle uusien haasteiden pariin.

Veneilijät, käykää Saimaalla. Ei ole juurikaan sinilevää ja tilaa on joka paikassa huippusesonkinakin. Paperisotakin menee kanavalla nykyisin melko juohevasti, ja jos ei viitsi veneillä kanavan kautta, autokuljetuksiakin on tarjolla.


tiistai 23. huhtikuuta 2013

Meripsykologi


Välillä mietityttää tämä oma työ ja sen tekeminen. Luotsaan puolentoistasataa laivaa vuodessa. Jokaisessa niissä on erilainen miehistö ja laitteet. Tai ei nyt ihan. Samojakin laivoja käy useamman kerran, mutta miehistöt vaihtuvat joka tapauksessa. Inhimillinen tekijä on aina läsnä. On hyväntuulisia kippareita, pahantuulisia kippareita, outoja kippareita, taitavia kippareita ja hieman vähemmän taitavia kippareita. Humalaisia kippareita ei onneksi enää tapaa. On eri kansallisuuksia, joilla jokaisella on erilainen kulttuuri.




Tekninen puoli on seuraava mauste sopassa. On hyvin varustettuja laivoja, minimivarustettuja laivoja, vanhoja laivoja ja uusia laivoja. Tankkilaivoja, roro-laivoja, konttilaivoja, bulkkereita, pieniä kuivarahtilaivoja, risteilijöitä, hinaajia ja niin edelleen. Lastissa tai tyhjänä. Kansilastilla tai ilman. Laitemalleja on kymmeniä. Ei ole olemassa vaikkapa Toyota -merkkistä laivaa tai Lada -laivaa. Lähes kaikki ovat uniikkeja. Sisaralukset saattavat olla keskenään samanlaisia - tai sitten eivät, koskaan ei tiedä etukäteen.


Lisätään ripaus säätä. Talvi, kesä, kevät tai syksy. Erinäköistä tavaraa tulee taivaalta alas. On tyyntä tai tuulee 30 m/s. Pimeää tai valoisaa. Kiintojäätä, ahtojäätä, jäälauttoja, liikkuvia jääkenttiä. Sumua tai kirkasta.


Suurustetaan annoksella sattumanvaraisuutta. Laitevika, törppöilevä veneilijä (onneksi näitä ei ole paljoa!), viallinen merenkulun turvalaite, vastaantuleva liikenne. Mr. Murphy saattaa käväistä kylässä välillä.
Edellämainituista saa monenlaisia yhdistelmiä. Outo erilaisesta kulttuurista tuleva kippari vanhassa bulkkerissa, jossa on huono varustus. Kova tuuli, pimeää, sammunut sektoriloisto, kapea väylä ja ollaan matkalla ahtaaseen satamaan. Tai: uusi laiva hyvillä laitteilla kirkkaana kesäpäivänä kera pätevän miehistön. Sama matka voi olla kuin yö ja päivä.


Kun aloitin luotsina, luulin että hyvä väylätuntemus on se ammattitaidon mittari. Tässä vaiheessa harjoituksia (lähes päivälleen seitsemän vuotta luotsina!) on selvinnyt, että hyvä väylätuntemus on itsestäänselvyys. Kyllä ihmisten kanssa toimiminen on paljon hankalampaa. Joissain kulttuureissa jees ei aina tarkoita jees. Toisissa kulttuureissa asia pitää esittää tietyllä tavalla, jottei nolaa ketään tai että se otetaan vakavasti. Jännästi kehittyy sellainen kuudes aisti, jonka avulla tietää, ettei asia mennyt perille. Oletukset ja arvailut olen lopettanut jo kauan sitten. Kysyn tyhmiäkin kysymyksiä. Voisi muuten olla hyviä neuvoja mihin tahansa työyhteisöön!

Mä olen saanut pyyhkeitä siitä, että tulee liikaa ammattitermejä (terveisiä Katille!). Pitäneekin jossain vaiheessa tehdä aiheesta postaus.

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Mitä järkeä on blogata?

Häpeäkseni minun pitää tunnustaa, että koko blogimaailma oli minulle musta Afrikka vielä pari kuukautta sitten. Sitten surffaillessani törmäsin Googlen mainokseen, jossa kehoitettiin perustamaan blogi. Tuumasta toimeen. Ajattelin iskeä kaksi kärpästä samalla iskulla. Oikeastaan kolme. Olen sen tuhat kertaa selittänyt milloin naapurin Reiskalle, sukulaisille, golfkavereille ja kenelle nyt milloinkin omaa toimenkuvaani. Olisi aika kätevää sanoa, että käypä katsomassa blogista... Toiseksi valokuvausharrastus: jos sattuu saamaan hyvän kuvan, se ansaitsee päästä esille. Kolmanneksi, luotsit tekevät tärkeää ennaltaehkäisevää turvallisuustyötä, mutta luotseja ei oikeastaan koskaan missään mainita. Me olemme ammattiryhmä, joka pääsee julkisuuteen ainoastaan huonossa valossa. Silloin, jos jotain ikävää sattuu.

En mä nyt kuitenkaan kuvittele, että tämä blogi nyt luotsausta sen kummemmin tunnetummaksi tekee. Toisaalta onhan viisi tuhatta kävijää ensimmäisen parin kuukauden aikana ihan hirveän paljon enemmän kuin olisin kuvitellut.

No onko järkeä höpistä omiaan suurelle tuntemattomalle? Ehkei. Bloggaus vaatii melko paljon aikaa ja vaivaa. Varsinkin valokuvabloggaus. Pitää miettiä kuvia, terävöittää niitä hieman webbiä varten, ja ennen kaikkea yrittää ottaa edes jotenkin siedettäviä kuvia. Varsinkin luotsaukseen liittyvien kuvien otto vaatii harkintaa. Aina ei ole todellakaan sopiva hetki kuvailla, ei laivassa eikä veneessä. Työnteko on etusijalla.

Välillä ei kirjoittaminen suju. Ei kerta kaikkiaan irtoa mitään. Silti blogia pitäisi säännöllisesti päivittää, jotta lukijoiden mielenkiinto säilyy. Ei viitsisi kuitenkaan suoltaa sitä itseään. Olisi mielenkiintoista tietää, miten muut bloggarit ovat tämän ratkaisseet?

Kirjoittaminen on kuitenkin hyvä tapa tyhjentää pääkoppaa. Jos siinä samalla onnistuu jonkun tiedonmurusen ja valokuvan jakamaan, on se mainio asia. Siitä kai se motivaatio bloggaamiseen löytyy?

 

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Sunnuntaikuvaaja

Turussa ainakin oli tänään ensimmäinen kunnon kevätpäivä. Laivassa vietetyn yön jälkeen oli päästävä hieman jaloittelemaan. Heti siinä satamaterminaalin läheisyydessä on joku kivinen iso rakennus, joka näyttää melko vanhalta. Turun sinappituubissa on sen kuva. Löysin sen lähistöltä, yllätys yllätys - lintuja!

 

Isokarin tintin sukulainen Turuun tintti

Hiippailin pitkin puistoa pikkulintuja vaanien.

 

Peippo

 

Varpunen

 

Räksä

Hiippailuni pitkin pensaita kera kameran alkoi herättää kiusallista huomiota, joten päätin poistua takavasemmalle. Jossain vaiheessa väitin, että en bloggaa enää Aurajoesta, mutta joudun jälleen nöyrtymään. Mikä siinä on, kun sanoo "ei koskaan", tarkoittaa se "ihan varmasti"?

 

Förisorsa Kalevi

 

Jottei tämä nyt mene ihan lintumiehen blogiksi, pitää mukaan laittaa vivahde merenkulkua. Lupaan seuraavaksi postata luotsauksesta!

 

No niin! Nostetaas stora, olikos se falli nyt tässä vai tuoko se nyt oli... Käsi ylös, kuka purjehtisi tällä...

...tai kiipeäisi tänne.

Menovinkkinä Tall Ships Race Helsingissä 17.-20.7. Siellä pääsee tutustumaan vaikkapa luotsikutteriin. Minä tutustun siihen parasta aikaa. On se tekniikka ihmeellistä, kun voi blogata keskeltä merta.

 

lauantai 20. huhtikuuta 2013

Merellä

Tänään ei höpistäkään turhia. Kuvat puhukoon puolestaan.

 

Merellä oli vaara ruskettua...

...mutta kylmä oli pohjoistuuli.

 

Merellä marssi merihanhi...

...lenteli merilokki...

 

...ja kynti merta muutama merenkulkija.

 

Enkeleitä, onko heitä?

Jos ensin kokeillaan, miten kiihtyy...

...ja sitten testataan jarrujen toimintaa.

They call me Riskilä, James Riskilä.

Päivän pakollinen joutsenkuva...

...eikä unohtaa sovi myöskään västäräkkiä.

 

Oikein hyvää viikonloppua kaikille! Nyt kannattaa mennä ulos.

 

perjantai 19. huhtikuuta 2013

Virtuaaliluotsausta

m/v Big Problem on matkalla Uuteenkaupunkiin. Tilanne on kriittinen, sillä laiva on 240 metriä pitkä ja syväyttä on yli 12 metriä. Turkkilainen kippari raapii hermostuneena kaljuaan ja tunnelma on käsin kosketeltava. Päästäänkö perille ilman pohjakosketusta? Luotsitkin ovat kyseisellä väylällä ensimmäistä kertaa. Onneksi vain virtuaalimaailmassa.

Kaasu ja jarru

Kävimme Turussa Aboa Maren simulaattorissa testaamassa Uudenkaupungin tulevan syväväylän mallia. Simulaattori on monimutkainen laitos. Pelkkä komentosilta ei riitä, vaan jokaisesta käytettävissä olevasta laivasta sekä väylästä on oltava matemaattinen malli, jotta simulaattori vastaa todellisuutta mahdollisimman hyvin. Se taas on tärkeää, jotta simulaattorissa voidaan kokeilla tuulirajoja tai määrittää suurinta mahdollista aluskokoa väylälle. Luotsien ammattitaitoa voidaan käyttää näinkin hyväksi. Meiltä kysytään mielipidettä mallinnuksen onnistumisesta ja mahdollisesta korjaustarpeesta.

 

Nyt tarkkana, viimeinen kurvi!

Ajamamme silta on identtinen Viking Gracen komentosillan kanssa (taas mä puhun Gracesta).

Oho! Onko matkustaja eksynyt komentosillalle?

Simulaattoriin saa erilaisia näkyvyys- ja tuuliolosuhteita. Laitevikojakin pystytään simuloimaan. Luotsit harjoittelevat harvoin ajettuja väyliä vuosittain simulaattorissa. Lisäksi viiden vuoden välein ohjauskirjoja uudistettaessa tai uusia kirjoja hankittaessa ajetaan simussa koe.

 

Rotti ja peräsinkulma. Näillä hallitaan käännösnopeutta.

On hienoa, että hankalia juttuja pääsee harjoittelemaan etukäteen. Voi myös kokeilla asioita, joita ei tulisi mieleenkään kokeilla oikeasti. Näin saadaan haettua turvalliset nopeudet, käännöksien aloituspaikat ja sen sellaiset kohdalleen. Isoilla laivoilla se on tarkkaa ja kaikissa laivoissa ei ole yhtä hienoja laitteita kuin Gracessa. Jos oikeassa elämässä menee mönkään, ei saa ottaa uusiksi. Simuun verrattuna se on kyllä kurjaa...

Jos simulaattori oli hieno, niin melkein vielä hienompi on uusittu funkkistyylinen talo, jossa simulaattori sijaitsee. Linnankiinteistön remontti vaikuttaa onnistuneelta, katsokaa vaikka näitä portaita.

 

Pure Art