torstai 28. helmikuuta 2013

Vapaaviikkoa

Kohti auringon siltaa.

Isokarin vanha luotsiasema
 Kiirettä pitelee. Jopa siinä määrin, että ei ole ehtinyt rassata kuvien parissa, eikä tuoda verrattomia ajatuksiaan julki täällä. Luotsausalan työehtosopimus sanoo jotenkin niin että seitsemän päivän mittaista työjaksoa seuraa yhtä pitkä vapaajakso. Tessin yleissitovuus ei kuitenkaan koske vaimoa ja lapsia. Anopista nyt puhumattakaan. Ei auta vaikka kuinka heiluttelee paperia nenän edessä ja hokee vapaaviikko, vapaaviikko... Hommia pukkaa. Työviikolla ei ole kuin yksi lähde, mistä keikkaa pulppuaa, vapaaviikolla useampia. Lisäksi pitää saada tehtyä ne hommat pois, jotka on tekemättä työviikon aiheuttaman poissaolon takia. Toki on sellaisia luotseja, jotka asuvat samalla paikkakunnalla, jossa työskentelevät. Heillä se vasta kiire onkin. Lepoaikoja ei tunneta edes työviikolla. Ikea kutsuu. Kutsuu se kyllä minullakin, mutta tekstiviestin välityksellä. Saa itse valita, koska menee. Vaikka mitä siellä nyt enää, kun hevospullat pistettiin tiskin alle.
Otettu 5 s. valotusajalla ja pienellä aukolla jääkökkäreen päältä.

Majakkamestarin talo Isokarissa
 Muistikortin kätköihin oli sentään jäänyt kaikennäköistä, kun sitä vihdoin eilen ehti kaivelemaan. Kokeilin jalustan puutteessa ottaa jään päältä pitkällä valotuksella ja ihan kivoja otoksia tuli - ainoa että jää ei yhtään muodostuessaan ajattele mahdollisia ohikulkevia valokuvaajia, ja kasvaa vinoon. Siinä saa sitten jälkeen päin oikoa horisontteja.
Muutamia tosi komeita utuisia aamuja oli viime viikolla, mutta amatöörikuvaaja joko hankki juuri leipäänsä tai nukkui, kun olisi pitänyt olla kameran kanssa asemissa. Vähän sama on kalamiehillä, jätäpä virveli kotiin, niin kyllä pomppii kaloja joka puolella.

Maaliskuussa kohta ollaan ja valon määrä kivasti lisääntyy. Sehän tarkoittaa lisää valokuvia! Tätä blogiakin on kuukauden aikana seurannut toistatuhatta henkeä yli kymmenestä maasta. Indonesiasta asti. Todistettavasti muutkin ovat siis täällä surffaillet kuin itse ja vaimo.
Aika siirtyä jälleen tärkeämpiin hommiin, anoppi kutsuu. Bloggamisiin!

Aamu Isokarissa

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Kävely Kuijoelle




Hei vanha ystävä!
Suomen vientiteollisuus pyhitti lepopäivän ja pilotilla oli tilaisuus liikkua vaihteeksi urbaanissa ympäristössä. Mikä onkaan mukavampaa kuin kävelyretki jokirantaan, kun aurinko vihdoin päättää paistaa. Saman ajatuksen oli saanut muutama sata turkulaista.

Merelle kuuluisit yhä.


Tällä liikkuivat pilotin eläköityneet kolleegat.
Mars matkaan, yhdistetty kuvaus- ja lounaskävely alkakoon. Suuntana ensin Bore-laiva, joka on ollut allekirjoittaneen elämässä vahvasti mukana lähes kymmenen vuotta. On käyty Välimeret, Gambiat ja Grönlannit. On kyllä skitsofreeninen olo, kun katselee sitä tuossa. Valkoinen sen pitäisi olla. Ja Kristina Regina siinä pitäisi lukea, juuristaan huolimatta. Tuossa roikkuu maalit ja tuolla valuu ruosteet. Missä pursimies luuraa, kiireesti pesuhommiin! No, ei ole enää merenkulkija Regina eikä pilotti, joten eteenpäin sanoi venäläisen jokilaivan kapteeni jäihin juututtuaan.

Transgermanian bulbi sen jälkeen, kun se oli tehnyt tuttavuutta rannikkomme kallioperän kanssa Stenharussa lähellä Utön saarta vuosia sitten.
Forum Marinum kuuluu Turun helmiin. Siellä menee helposti tuntikausia, vaikkei olekaan yhtä iso kuin Kotkan merimuseo. Kannattaa pistäytyä, jos Turussa liikkuu. Tällä kertaa tyydyin pihanäyttelyyn. Transgermanian bulbi on varsin veistoksellinen ja muistuttaa rantakivikkojemme anteeksiantamattomuudesta. Luotsikutterin rungon malli on pysynyt melko samanlaisena vuosien saatossa. Mitä sitä hyvää muuttelemaan. Toki sitä on hieman hiottu. Ja siinä missä vanhat kutterit olivat meluisia ja epämukavia, nykyään sisään ei kuulu kuin kuiskaus. Kyllä kelpaa joustopenkillä istuskella ja kuunnella ylesuomea. Kiitos työnantaja ja Uudenkaupungin työvene.

Aurajokeen on aikanaan tullut rahtiliikennettä paljonkin. Enää vaan suuret purjelaivat, sotalaivoja kesällä ja jokunen pieni risteilijä. Nekin vähän lähemmäs joen suuta. Ei Joensuuta. Laivaliikenteestä muistuttaa pollarit laiturin reunoilla. Pollari on mainio keksintö, melkein Nobelin paikka. Sen lisäksi, että siihen voi kiinnittää trossin, sen päällä voi istuskella (ja soittaa haitaria samalla jos osaa) ja se on ainakin mielestäni varsin esteettinen näky.

Pollarissa on jotain kuvauksellisuutta.

perjantai 22. helmikuuta 2013

Viikon väriläiskä

Olin tänään italialaisessa laivassa. Oli kyllä pitkästä aikaa mukavaa. Ei siellä ehkä kaikki niin kiillä kuin meillä skandinaaveilla, mutta kaikki on kuitenkin reilassa ja toimivaa. Vähän kuin lommoisessa Fiatissa, joka on parkkeerattu Napolin sivukujalle. Mutta kun sinne menee... "Ciao ciao mister pailot, vähän italiaa ja englantia perään ja kädet käy. Ihmiset näyttää vähän merirosvoilta, mutta ovat ystävällisiä. Joku luikauttaa väliin vähän jostain oopperasta. Ottaako pilotti capuccinoa vaiko espressoa? Ei siellä keitetä brygamokkaa, vaan kahvin tuo intialainen kokki alakerrasta, jotta on tuoretta varmasti. Asianmukaisesti paksussa posliinikupissa. Vähän pahoitellaan, että kotona Italiassa on kyllä parempaa mokkaa.
Matka jatkuu ja luotsin työtä seurataan silmä kovana, safety first! Jutellaan niitä näitä työn lomassa perämiehen kanssa ja perehdyn italialaiseen koulutussysteemiin, josta ei ota hullukaan tolkkua. Saan selville, missä on halpoja vuokrakämppiä Italiassa ja missä maksaa pirusti. Lounasaika. Onko pilotilla nälkä? No totta mooses on, kuka sanoo italialaisessa laivassa että ei nyt oikein ole. Ja intialainen paahtaa taas brygalle brikalla parit lautaset ja fantaa. Alkupaloiksi salaattia, jossa on keitettyä mustekalaa, kasviksia ja perunaa. Luonnollisesti oliiviöljyllä ja yrteillä höystettynä. Ja pastaa funghi pääruoaksi. Luotsit ja hevoset syö muuten seisaallaan. Ensin mainitut työnsä takia, jälkimmäisille se on enemmän luontaista.
Kyllä tulee välillä mieleen, että tarvitseeko meidän aina olla täällä niin yliluterilaisia, mitata kaikki vatupassilla ja suorakulmalla ja noudattaa jokaista direktiiviä tunnollisesti. Ja poistaa hevosenliha tarkkaan muun ruoan seasta. Näyttää se sujuvan hienosti ilmankin.
Kuvia tältä päivältä. Yritän jossain vaiheessa saada tämän bloggerin näyttämään ulkoisesti vähemmän tylsältä, mutta tablettiversio ei tarjoa paljoa asettelumahdollsuuksia. Prego!




Amurin peräpeiliä kelpaa ihastella



Sumua Kihdillä




torstai 21. helmikuuta 2013

Laajenna maailmankuvaasi

...hankkimalla laajakulmalinssi! Vaimo! Lisää viikkorahaa, tartteis käydä Rajalassa. Nikonin nokalla nökötti tänään lainassa Nikkorin N-sarjalainen 14-24 mm. Aivan toisenlaisia maisemia tallentui sillä kuin mitä normaalisti kamerassa kiinni olevalla 35 millisellä. Tarviiko sen vaan nyt ihan välttämättä maksaa tonnikahdeksansataa. Ei kai tuolla nyt järjen kanssa ole enää mitään tekemistä. Sillä hinnallahan saa pari telkkaria tai viikon risteilyn tai kolmen kuukauden ruoat tai vanhan Skoodan. Mutta mutta... Vanhalla Skoodalla ei saa yhtä hyviä kuvia pilvistä, telkkarista tulee surkeaa ohjelmaa, risteilyt ja ruoat on pian savuna ilmassa, mutta linssi pysyy. Jos ei kaadu... Arvatkaas onko kiva hortoilla liukkailla rantakivillä pari tonttua kourassa?! Ja tuohan ei ole vielä kallis, kalliit putkethan maksaa lähes kymppitonnin.

Ja rahalla ei tule hyväksi kuvaajaksi. Ei niin sitten millään. Sen olen jo huomannut, että hyvän kuvan saa puhelimella ja parin tonnin järkkärillä se ei toisinaan (yleensä!) onnistu millään. Mutta ne hyvän kameran tarjoamat mahdollisuudet... Jo se, kun sitä pitää kädessä tuo hyvän fiiliksen (sama juttu hyvän vaimon kanssa). Ja hyvää fiilistä tarvitaan hyvään lopputulokseen. Pätee valokuvauksessa ja ruoanlaitossa!

Tämän päivän säähavaintoja läntisen saaristomme taivaalta.








keskiviikko 20. helmikuuta 2013

No onkos tullut kesä

No ei tullut jäätalvea. Ainakaan täällä etelässä. Kaksi viikkoa sitten Saaristomeri oli lähes jäässä, nyt lähes jäätön. Aina vaan yllättää se vauhti, millä muutokset tapahtuu.

Merenkulkijan näkökulmasta semmoinen 10 senttiä tasaista jäätä joka paikassa olisi mainio juttu. Nyt jäiden hävittyä alkaa taas heiluminen ja pomppiminen, kun meri pääsee vapaasti liikkumaan. Kaksi vuotta sitten näitä aikoja kairattiin tuohon Isokarin eteläkärkeen reikä ja havaittiin jäätä olevan puoli metriä. Ei ole vuodet veljiä keskenään.

Myöskään aloittelevaa amatöörikuvaajaa ei kelit suosi. Tai sitten en vain näe, mitä näillä keleillä kannattaisi luonnossa kuvata. Lapsille kannattaa antaa välillä kamera. On uskomaton juttu, miten ne kykenevät näkemään paikat toisella tavalla. Tuleekohan hyväksi valokuvaajaksi siten, että onnistuu säilyttämään tuon kyvyn aikuisikään?

Liitän tähän pari kuvaa lapsiperspektiivistä - ajalta kun jäitä vielä oli.






lauantai 16. helmikuuta 2013

Jotain muuta

Välillä saa hyviä kuvia muustakin aihealueesta kuin merenkulusta, ihme kyllä. Täällä Rukan lumilla ei näy yhtään laivaa, joten on laitettava tänne jotain muuta sitten. En ymmärrä, miten se Vanhanen sai täällä loistavia ideoita. Itse ei hiihtopäivän jälkeen meinaa saada raapustettua tänne oikein mitään järkevää. Eikä rinteessä saa kyllä oikein kuviakaan. Ainakaan, jos samalla opettaa paria lasta laskemaan. Illalla kyllä on hienot valot, mutta jos hävittää usb-johdon, ei niitä hienoja kuvia saa kamerasta nettiin. Usb-piuhoja ei puolestaan myydä ruokakaupassa. Käsittämättömiä vastoinkäymisiä tuoreen bloggarin uralla. Joten arkoiston kätköistä... Ehkä loppuviikosta tulee sitten vuoden luontokuva-ehdokkaita. Mikäli usb-varastot ei ole lähiseudulta tyhjentyneet. Printterinjohto oli muuten S-marketissa, ei olisi ikinä uskonut.
Ohessa luontoaiheisia kuvia jylhiä Kuusamon luontospektaakkeleja odotellessa.







perjantai 15. helmikuuta 2013

Tunturimaisema

Jatketaan ei-merenkulullisilla kuvilla. Ajelin tuolla tunturin tienoilla illalla ja näkymät on tosi hienot iltavalaistuksessa. Tällä viikolla ei säät suosi valokuvausta, pelkkää harmaata, outo valoilmiö on pysytellyt tiukasti piilossa. Ulkoilusäät ovat sen sijaan mitä parhaat, pari astetta pakkasella ja ei tuule. Huomenna on aika lähteä etelän suuntaan, pois hiihtolomalaisten jaloista. Täytyy tulla tänne kuvailemaan vähän paremmissa keleissä. Näkemättä jäi myös luontovalokuvakeskus Hannun jäljillä, joka olisi ihan must-kohde Kuusamossa. Oheisessa kuvassa on mielestäni hyvä kontrasti, ja tunturi jää kivasti taustalle.
Alimmaisessa Rukan eturinne iltavalaistuksessa.



sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Kansainvälistä kanssakäymistä

Aika paljon sitä on tekemisissä eri kansallisuuksien kanssa. Merenkulkijat ovat nykyisin aika kirjavaa porukkaa. Puolalaisia, venäläisiä, ukrainalaisia, filippiinoja, kiinalaisia, intialaisia ja pienenevänä vähemmistönä hollantilaisia ja skandinaaveja. Edellämainitut kattavat varmaan 90 prosenttia asiakkaista.
Ja niitä kulttuurieroja... Niitä riittää. Ja hauskoja juttuja. Tämän aamun asiakas muisteli kuinka 25 vuotta sitten vastavihityn vaimonsa kanssa sai rauhassa kävellä Abidjanin katuja. Mitä nyt vähän ruumiita lojui jossain, mutta muuten ihan rauhallista... Ei taida enää onnistua. Kyseessä oli kuusissakymmenissä nyt oleva puolalainen herrasmies. Ja sitten vertailtiin afrikankokemuksia ja hauskaa oli. Merimiesjuttuja voi tietty aina vähän värittää, se kuuluu asiaan.
Aasian maista tulevat aina ihmettelevät meidän luontoa ja sitä ettei joka saari ole täynnä porukkaa. Itse varmaan ihmettelisi niin ikään paikallista luontoa - ja sitä että joka paikka on täynnä porukkaa. Eikä riitä, että tarjoaa navigaatioapua, vaan pitää tietää mistä saa puhelinkortteja ja paljonko ne maksavat ja missä on lähin merimieskirkko. Tärkeitä juttuja.
Työviikko on lopuillaan ja vapaat alkavat. Oheen liitän kuvan, josta ilmenee kuinka tärkeää on ottaa tarpeeksi isot jäänsärkemisvehkeet mukaan, jos aikoo talvella kalastaa. Vertailkaa vaikka!



lauantai 9. helmikuuta 2013

Yhä ylös yrittää...

"Miten te sinne laivaan oikein kiipeätte?" Tätä saa selitellä aina vähän päästä. No rappusia pitkin tietty. Luotsileidareiksi sanotaan köysitikkaita, joissa on kumiset askelmat ja jotka roikkuvat laivan ulkosivulla luotsinotossa tai -jätössä. Tämän jännittävän kulkutien pituus on laivasta riippuen puolesta kahdeksaan metriä. Joissakin laivoissa ulkosivu on vielä korkeampi, ja silloin leidarien jatkeen on gangway (laskusilta) ja laivaan kuolemaa halveksuen mönkivä pilotti suorittaa näyttävän akrobaattisen ohjelmanumeron siirtymällä reppuineen päivineen leidareilta laskusillalle. Tällaista viritelmää kutsutaan kombinaattoriksi.

Ja kyllä - joka kerta ainakin vähän hirvittää, ainakin korkeammilla rappusilla. Mistä sitä tietää, millaisia solmuja siellä ulkomailla osataan tehdä. Varsinkin alaspäin meno on epämiellyttävää, koska evoluutio ei ole kehittänyt pilotille näkevää silmää takapuolen seudulle. Rappusten alapäässä odottava vene tekee toisinaan metrin puolentoista ylös-alasliikettä, joten ajoitustakin on hieman mietittävä. Tässä hyvänä apuna on luotsiveneen turvamies, joka on ulkona luotsiveneen kannella valmiudessa.

No ei se nyt aina niin kovin kamalaa ole tuo kiipeily, mutta ehdottomasti tämän ammatin epämiellyttävin osa-alue (sisällä tupakoivien kippareiden lisäksi).

Eilinen päivä ja itätuuli hävittivät jäät Isokarin tienoilta, mutta eiköhän sitä vielä jostain ilmesty.



Kiinalais-Filippiiniläistä yhteistyötä



Ja hop veneeseen


perjantai 8. helmikuuta 2013

Maisemaa

Tässä talvisia merikuvia eiliseltä. Jäät ovat liikkeessä itätuulen ansiosta ja rannoilta on irronnut isoja lauttoja. Jäätilanne on aika mielenkiintoinen asia. Paikassa, missä on avovettä silmän kantamattomiin, voi olla kahden tunnin päästä tiheää jääkenttää. Ja päin vastoin.

 
Isokarista länteen



Taksi saapuu


torstai 7. helmikuuta 2013

Valoa yössä

Luotsin homma on valitettavan yöpainotteista. Laivat ovat päivät satamissa ja pimeään aikaan lähdetään ulos ja tullaan sisään. Toki poikkeuksiakin on, mutta öiseen aikaan liikenne painottuu. Täällä Saaristomerellä on aamuin illoin vilkas lauttaliikenne, joka tuo hieman valoa yöhön. Talvisaikaan laivat käyttävät myös niin sanottuja rännivaloja, jotta jäärännissä pysyminen helpottuu. Tosin eilisen sakeahkon lumipyryn aikana valot toimivat enemmän kirkasvalohoitona allekirjoittaneelle...


Rännissä



Viking Grace matkalla Tukholmaan Ominaisholmenin kohdalla



Baltic Princess saapuu Turkuun.


New York? Ei, vaan Nesteen Naantalin jalostamo mereltä.

tiistai 5. helmikuuta 2013

Jäitä poltellessa

Saaristomeri alkaa olla jäässä aivan eteläisintä osaa lukuunottamatta. Saa nähdä tuleeko tästä talvesta 2011 kaltaista jäätalvea. Seuraavat viikot näyttävät. Jäät tuovat omat mausteensa niin työntekoon kuin valokuvaamiseen.
Valotuksellisesti kuvien ottaminen jäisellä merellä on haastavaa (ainakin minulle!). Aurinkoisena päivänä kaikki palaa puhki ja pilvisenä kaikki on yhtä harmaata massaa. Aamu ja ilta ovatkin parasta kuvausaikaa.
Työnteon kannalta kaikki on jäissä hitaampaa. Laivat jäävät kiinni, laivalle meno kestää ja poistuminen kestää ja eikö se argentiinalainen kippari nyt tajunnut, mitä sille juuri huolellisesti selitin... Työtapaturmien riski kasvaa niin ikään, kun kaikki on jäässä. Mutta on talvessa jotain, joka ehkä käy ilmi oheisista laadullisesti ei ehkä niinkään hyvistä kuvista.







maanantai 4. helmikuuta 2013

Itsekriittisyyttä

Millainen on hyvä valokuva? Huomasin, että meillä on yli 8000 valokuvaa koneella, vaikka kukaan ei ole varsinaisesti harrastanut valokuvausta aikaisemmin. Hyvin suuri osa on sellaisia, joita ei varmaankaan voi pitää hyvinä valokuvina. Pokkarilla räps vaan ja tyhjennys koneelle. Filmiaikana kukaan ei olisi viitsinyt liimata moista määrää albumeihin, vaan surkeat kuvat olisivat päätyneet takkaan aikansa jossain lojuttuaan.
Silti 8000 kuvan joukosta löytyy hyviäkin kuvia (ainakin omasta mielestä) ja lopuillakin on joku funktio perhepiirissä. Niistä tulee mieleen joku tietty tapahtuma tai reissu, vaikka valkotasapaino olikin hieman pielessä tai viereistä roskista ei rajattu pois.

Tässä pari mielestäni hyvää pokkariräpsyä. Räpsäisty Isokarissa talvella 2011.

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Kuvavirtaa...

Päätin lopettaa Facebook-kavereideni jatkuvan kiusaamisen tuotoksillani (joskin niitä voi vielä sinnekin ilmestyä), ja ruveta julkaisemaan niitä täällä. Paras kuva on sellainen kuva, jota kaikki voivat halutessaan ihailla.
Liikun työn puolesta paikoissa, missä moni ei liiku, ainakaan kaikkina vuodenaikoina. Tämä tarjoaa aloittelevallekin valokuvaajalle mahdollisuuden saada hyvä kuva, ainakin silloin tällöin. Yritän niitä täällä säännöllisen epäsäännöllisesti julkaista. Aloitetaan vaikka tällä Aurajoen aamulla.