perjantai 3. toukokuuta 2013

Talo meren rannalla


"Talo meren rannalla, arvoitus monille.

Olen odottanut jo kauan, haluan sinne.

Talo meren rannalla, arvoitus minulle.

Astun pois puiden varjoista aurinkoon,

puiden varjoista pois."

 

...laulaa Kauko Röyhkä. Tällä viikolla minä olen odottanut lähinnä poispääsyä sieltä, mutta sitkeästi laivaliikenne heittää saarelle takaisin. Lähdin maanantaina Turusta käymään pienellä keikalla Ukissa... Onko nyt perjantai?

Harvalla on viisikerroksista taloa autiolla saarella. Meilläpä on. Ihan näin suurta ei tarvittaisi, mutta minkäs teet. Isokarin uusi luotsiasema on valmistunut vuonna 1965 ja mitoitettu sen ajan tarpeiden mukaan. 90-luvun alussa se on käynyt pieneksi (!) ja sitä on laajennettu. Remontissa on uusittu lähes kaikki runkoa lukuunottamatta. Ylhäällä oleva " torni" ja puskien takaa pilkottava lisäsiipi on rakennettu silloin.

Mantereelle on matkaa 10 mailia linnuntietä, joten tietty omavaraisuus pitää olla. Talossa on varageneraattorit, sillä sähköpiuhat eivät aina pidä yllä näkyvästä elementistä. Myrskyllä sähköt menevät joskus poikki, ja silloin dieselit starttaavat kellarissa automaattisesti. Juomavesi tuodaan yleensä veneellä maista, mutta saarellakin on kaivo. Talon hanavesi maistuu pahalle ja on rusehtavaa, joten sitä emme juo.

1800-luvun luotseilla on moni asia ollut karummassa jamassa. Ei laajakaistaa. Ei saunaa. Ei vesivessaa. Se mikä mukavuuksissa hävitään, voitetaan tunnelmassa. Jos fiilistely kiinnostaa, tätä 1857 valmistunutta luotsiasemaa voi vuokrata. Lisätietoja osoitteesta isokari.com

On muuten aika harvassa ammatit, joissa joku "uusi" asia on valmistunut 1960-luvulla ja "vanha" 1800-luvulla. Lähinnä tulee kirkkoherra mieleen. On silti hyvä, että tässä muuttuvassa maailmassa on jotain pysyvämpää.

 

2 kommenttia:

  1. Hyvin sanottu, että on hyvä, että muuttuvassa maailmassa on jotain pysyvää. Olen ihan samaa mieltä. Luotsin ammatti on musta kiehtova osittain just siksi, että se on niin vanha. Se on myös sellainen, että tuskin katoaakaan ihan pian.

    Toivottavasti päästään Isokaria katsomaan tänä kesänä! :)

    VastaaPoista
  2. Toivottavasti ei katoa. Uhkiakin on ollut viime vuosina, mutta kyllä luotsi näillä vesillä tarpeellinen on.

    Isokarikin on melko pysyvää laatua, joten jos ei tänä kesänä, sitten myöhemmin :)

    VastaaPoista