tiistai 30. huhtikuuta 2013

Turvallisuus ennen kaikkea?

Erään toisen bloggarin vinkistä (kts. edellisen postauksen kommenttiboksi) katselin maikkarilta tulleen dokumentin lentoturvallisuudesta. Löytyy googlaamalla mayday Ryanair. En ota kantaa sen objektiivisuuteen, mutta toivottavasti se ei ole totta. Itse asia jäi kuitenkin mietityttämään, koska me luotsitkin joudumme tekemään asioita turvallisuusnäkökulmasta. Se taas toisinaan lyö kasvoille kaupallista näkökulmaa.

Luotsilla on oikeus kieltäytyä luotsauksesta, jos hän katsoo sen olevan mahdotonta vaarantamatta aluksen tai sen miehistön turvallisuutta. Näin joutuu toisinaan tekemään huonolla säällä tietyn tyyppisillä aluksilla. Laivojen päiväkustannukset pyörivät tuhansissa dollareissa ja paikallaan seisova laiva ei tuota mitään. Luonnollisesti ei mene kovinkaan kauan, kun puhelin soi ja kysymys kuuluu, että koskahan se ja se laiva pääsee jatkamaan matkaa. Siinä joutuu kieltämättä hankalaan tilanteeseen. Turhaa viivytystä ei halua aiheuttaa, mutta turvallisuus pysyy aina ykkösasiana. Turhaa riskiä seuranneeseen ympäristövahinkoon verrattuna ne laivan kulut ovat kuitenkin aika pieniä.

On muuten jännä, kun aina puhutaan tankkilaivojen vaarallisuudesta. Niissä on vaikka mitä turvakeinoja käytössä ja asiat hyvin hoidettu. Sama kun ajaisi pyörällä kolme kypärää päällekkäin päässä. Toisaalta on olemassa vanhoja isoja kuivarahtialuksia, jotka kuljettavat polttoainetta lähes yhtä paljon kuin pieni tankkilaiva ottaa lastia. Niitä ei koske läheskään niin moni säädös kuin tankkereita.

Siihen dokumenttiin palatakseni, me lennämme mielellämme halpalentoyhtiöillä, koska se maksaa halvimmillaan vähemmän kuin taksi kentälle. Silti turvallisuus on meille tärkeää. Se ei vain saisi maksaa ylimääräistä. Moni muukin asia pitäisi saada mahdollisimman halvalla. Vaatteet, kahvipaketti, kunnalliset palvelut... Kolikon kääntöpuolta harvemmin tulee miettineeksi, mutta sellainen siellä aina kuitenkin on.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti