On hyvä, kun on tylsää

Tänään oli se päivä. Juuri kun oli päässyt työviikon jälkeen kotosalle, piti raahata itsensä Lohjalle. Eikä millään olisi huvittanut. Sama tapahtuu aina, kun on kyseessä mikä tahansa turvallisuuskurssi. Palokurssi, jossa kastuu ja nokeutuu. Ensiapukurssi, jossa rääkätään Anne-nukke henkihieveriin. Pelastautumiskurssi, jossa joutuu kumipuku päällä suorittamaan temppuja, joista Moskovan sirkuksen hylkeetkin olisivat kateellisia.
Edellä mainittu ei johdu siitä, että minulla olisi asennevamma turvallisuusasioita kohtaan. Lähteminen vaan on hankalaa. Varsinkin, kun merenkulku-uran aikana on sammuttanut parin Rooman palon verran tulipaloja, kiipeillyt miljoona kertaa lauttaan ja sieltä pois ja pumpannut ehkä 160 annea riekaleiksi. Ensiapukursseilla ollaan muuten kieroja, ja vaihdetaan salaa sitä painalluspuhallusrytmiä. Pahaa aavistamaton kurssilainen luulee tietävänsä, että se on viisi ja viisitoista. Haa! Me muutettiinkin se yhteen ja viiteen tai kolmeen ja kolmeenkymmeneen. Väärin elvytetty!

On kuitenkin äärimmäisen hyvä ja tärkeä asia jauhaa ja jauhaa turvallisuusasioita. Ainoastaan sillä tavalla tärkeä taito saattaa tulla esiin tilanteessa, jossa ei ehdi ajatella. Saattaa. Sitähän ei tiedä ennen kuin tositilanteessa, jota toivottavasti ei koskaan tule. Siksi pitää ottaa itseään niskasta kiinni ja korjata orastava asennevamma. Menet nyt sinne ja jauhat sitä samaa, se voi pelastaa henkesi tai jonkun muun hengen.

Luotsien ja luotsikutterin kuljettajien turvallisuuskoulutuksen järjestää Suomessa Meriturva. Taloon tullessa käydään kahden päivän kurssi ja kerran viidessä vuodessa käydään päivän kertauskurssi. Lisäksi harjoitellaan omalla luotsiasemalla Meriturvan kouluttajien johdolla.

Luotsin työssä on kyse vähän samasta jauhamisesta. Samoja väyliä kerta toisensa perään. Välillä tuntuu, että on tylsää. 98 prosenttisesti näin merenkulullisesti onkin. Mutta sitten. Se kerta, kun tapahtuu. Tulee laitevika kriittisessä paikassa tai tapahtuu jotain muuta odottamatonta. Silloin rutiini auttaa ja luotsilla on mahdollisuus olla se viimeinen stoppari tapahtumaketjun edetessä kohti onnettomuutta. Täytyy pitää itsensä valmiina. Nyt ymmärrän, miksi valintakokeen psykologisessa testissä tuijotettiin puoli tuntia ruudulla pomppivaa palloa ja kun se pomppasi kahdesti peräkkäin, piti painaa nappia mahdollisimman nopeasti.
Näillä ajatuksilla kohti huomista kurssipäivää.