tiistai 2. huhtikuuta 2013

Jääraportti

Pitkästä aikaa luotsaamassa tänään. Väliin on mahtunut flunssaa, vapaaviikkoa ja minipääsiäislomaa. Oli aivan mahtava päivä merellä. Heti tuli huono omatunto, kun töissä oli poikkeuksellisen mukavaa. Suomalaiskansalliseen tapaan töissä kuuluu vähän harmittaa. Varsinkin alkuviikosta.

Pallomeri

Selkämeren eteläosa on muuttunut pallomereksi siellä, missä laivat liikkuvat. Jääpalaset pyörivät rännissä kasvaen ja pyöristyen samalla. Yöpakkaset liimaavat ne yhteen, jolloin matkanteko rännissä muuttuu takkuiseksi ja täriseväksi.

Sunshine on the rocks

 

Jääkenttä on hauskannäköinen, koska siellä risteilee ikään kuin teitä siellä, missä rännit pysyvät paikoillaan. Vain tienviitat puuttuvat.

Isola Grande

Nämä "tiet" ovat kuitenkin sikäli ilkeitä, että ne saattavat siirtyä tuulten ja virtojen mukana. Erityisesti Perämerellä ja Merenkurkussa on toisinaan kriittisiä tilanteita, kun jääkenttä lähtee liikkeeseen. Silloin syntyy puristusta, jolloin laivat juuttuvat kenttään kiinni. Kenttä puolestaan saattaa jatkaa liikettään kohti matalikkoja. Tällöin syntyy vaaratilanteita, ellei jäänmurtajaa ole lähistöllä. Jäillä on uskomaton voima, sen tietää jokainen, jonka mökkilaituria jää on joskus kohdellut kaltoin.

Kutteri murtaa jäitä

Toisinaan jää muodostaa komeita kasoja, kun tuuli on painanut lauttoja esimerkiksi kivikon päälle. Pohjoisessa kasat saattavat olla toistakymmentä metriä korkeita. Lisäksi niitä saattaa ilmestyä yhdessä yössä, kun vähän tuulahtaa. Aikamoista haittaa merenkululle on tuosta Kittilänpojan pikasementistä kolleegani ilmausta käyttääkseni.

Vesihuolto pelaa

Meillä täällä etelässä oli kuitenkin kaunis kevätpäivä ja tuulesta ei ollut tietoakaan.

Filippinoakrobaatit virittävät gangwaytä

 

Toivottavasti aurinkoiset säät jatkuvat! Lähden sivistämään itseäni pariksi päiväksi kurssille, mutta ehkäpä sielläkin linssin eteen osuu jotain mieltä kiehtovaa.

 

2 kommenttia:

  1. Kia kun olet taas töissä ja saadaan noita merikuvia sisävesien sijaan. Pääasia että ränneissä roiskuu!

    VastaaPoista
  2. Kuvat menee vähän statuksen mukaan. Ei mulla kauheasti ole niitä varastossa. Töissä työkuvia, vapaalla vapaakuvia... Tällä viikolla merikuvia tulossa!

    VastaaPoista