torstai 18. huhtikuuta 2013

Matkaan lähden

Meillä Saaristomerellä on käytössä melkoinen kulkuneuvojen kirjo, kun matkataan luotsipaikalle tai satamaan. Mieleen tulevat ainakin luotsiveneet, hydrokopteri, bussi, juna, henkilöauto, laiva, lentokone, taksi, polkupyörä ja omat jalat. Helikopteriakin on Tall Ship's Racen aikana käytetty. Joku ehdotti kahvipöytäkeskustelussa luistimia, mutta ne on vielä toistaiseksi jätetty hyllylle. Otin eilen tuntumaa autoon, lentokoneeseen ja laivaan, kun matka oli Maarianhaminaan kokoukseen.

 

Galaxy saapuu Maarianhaminaan

Sen verran oli onneksi luppoaikaa, että ehti hieman kuvata. Ilmassa oli aamupäivällä kevään merkkejä...

...ja merkkejä kaupungin vahvasta merenkulkukulttuurista.

Isabellan karilleajossa joulukuussa 2001 vahingoittuneet potkurinlavat

Muutama lintukin tuli bongattua.

Koskelo kiihdyttää

 

Lokki kaivaa nenää

Paluumatka tehtiin Viking Gracella. Se jäi nyt kuvaamatta, mutta haitanneeko tuo. Kaikki tietävät laivan, ja se on esiintynyt tässäkin blogissa jo ainakin kahdesti. Sen sijaan, kuka muistaa vielä tämän?

Perillä Turussa oltiin kahdeksan maissa illalla. Päivä oli alkanut herätyksellä klo 03.15, joten päivälle kertyi pituutta mukavat 17 tuntia. Unta ei tarvinnut odotella, varsinkin kun aamulla odotti Uudenkaupungin tulevan syväväylän simulaattoritestejä. Siitä joskus myöhemmin. Nyt ei pysty, sillä aamuyöllä tulee laiva ja levättävä on. Matkalla Isokariin huomattiin muuttolintujen määrän lisääntyneen.

 

Merimetsoista ei ole pulaa
Haahka
Harmaalokki harmaalla taivaalla

 

Isokarissa tuulee tällä hetkellä etelästä 16 m/s ja vettä tulee vaakatasossa. Ihan tuon lokin näköinen keli.

 

1 kommentti:

  1. Krookuksia!!!! Etelä-Pohjanmaalla ei vielä edes yritä yksikään kevätkukka. Tuulee, sataa, on harmaata. Mutta jos Ahvenanmaalla on krookuksia, niin kesän on pakko olla ihan oven takana. Pakko.

    VastaaPoista