Honkapuun asemasta Hvarilla tarvittaisiin aallonmurtajaa. Satama on avoin mereltä tulevalle vanhalle svellille ja koko veneitä täyteen ahdettu lahti humppaa mainingin tahdissa ylösalas. Toisaalta, harvemmin satasen satamamaksulle saa näin paljon vastinetta: koko yö oltiin vuoristoradassa, jota säesti köysien ja fendereiden narina. Hieman eristäytymään pyrkivänä en niin hirveästi ole muutenkaan marinoiden perään. Tämä vahvisti kantaani luonnonsatamien paremmuudesta.
Hvar itsessään on kyllä mukava. Päästelimme avoautolla ympäri saarta ja näimme upeita maisemia. Hvarin kaupunki on myös varsin mukava. Ranskanperunakulttuuri ei ole vielä päässyt valloittamaan Kroatiaa, toinen toistaan hienompia kalaravintoloita on kylä piukassa. Näin myös ensimmäistä kertaa mustekalan lautasen ulkopuolella. Kaveri yritti uimatasollemme, mutta sitä ei ollut suunniteltu käytettäväksi kahdeksalla lonkerolla. Nilviäinen suuntasi siis väljemmille vesille.
Reissu alkaa kohta lähestyä loppuaan. Suuntaamme seuraavaksi Klementin saarelle Hvarin ulkopuolelle (kiitos Riku vinkistä!). Sieltä on vielä noin 30 mailin repäisy Splitiin, jonne saavumme perjantai-iltana. Toivottavasti pääsisi vielä purjehtimaan. Inhottavampia asioita purjehtimisessa on se, kun pitää olla tiettyyn aikaan jossakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti