Huumorin kukka, paras kukka

Vaikka vakavasti otettavaa työtä tehdäänkin, ja vakavia pääsääntöisesti ollaan, pienelle tilannekomiikalle on aina sijaa työpäivän lomassa. Sattuipa eräänkin kerran, että olin luotsaamassa laivaa, jonka kippari oli entinen luotsi. Ruotsalainen, visst. Siellä lähtee kuusikymppisenä ohjauskirjat, joten muuta puuhaa on keksittävä, jos ei halua oloneuvoksena aikaa viettää. Tämä herrasmies sitten tuuraili välillä ystävänsä laivassa.

Luotsilla oli luonnollisesti paljon juttuja Trollhättankanalista, jossa oli luotsina toiminut. Siellä on luotsinvaihto jossain matkan varrella sulussa. Nähtyään sulun reunalla odottavan kolleegan, poistuva luotsi oli tuuminut kipparille, että "tosi pätevä luotsi tuolla tuleekin jatkamaan, mutta hänellä on huono kuulo, joten puhu lujaa". "Ahaa, selvä!" , vastasi matkanjohtaja. Alas päästyään tämä koiranleuka oli sanonut tulevalle luotsille, että "tosi mukava kippari tuolla, mutta hirmu huono kuulo, puhu sitten kovalla äänellä..."

Kanavissa sitä sattuu ja tapahtuu... Tiedän sen, koska itsekin aloitin kanavaluotsina, ennen siirtymistä nykyiseen toimipaikkaan. Seuraava tarinakin on tosi, ja sattui joskus ennen muinoin, aikaan ennen kännyköitä ja interwebbejä. Kolleega luotsasi aamun tunteina venäläistä jokialusta. Auringon noustessa hän alkoi tuntea sisäisen puhdistautumisen tarvetta, mutta itäblokin laivaston tarjoama fasiliteetti ei houkutellut. Onneksi kanavassa on sulkuja ja sulkumestarin kopissa on myös toiletti. Sinnepä siis. Ennen poistumistaan luotsi kielsi venäläispäällikköä lähtemästä, ennen kuin luotsi palaisi takaisin. "Da, da, bonjo", oli Vitali tuumannut. Miten sitten sattuikaan, kun luotsi palasi toimitukseltaan, laiva paineli jo pitkällä kohti seuraavaa sulkua...

Mitä siis opimme tästä? Ruotsalaisiin ja venäläisiin ei voi aina luottaa ja jos luotsatessa ei ole tarkkana, saattaa karata laiva.

 

Posted with Blogsy