keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Kirje

Hyvä Säiden Haltija!

Sovittaisiko, että kesän hyvät kelit on nyt maksettu niillä pikku pikku puhureilla, joita viime aikoina on esiintynyt aika ajoin maamme merialueilla? Lopputalvi voisi olla niin kuin tänä aamuna, kun maisema oli kuin Silja Linen mainoksesta. Kuu möllötti taivaalla ja ainoastaan pikkuiset laineet liplattivat kiehtovasti. Puuttui ainoastaan Un homme et una femme soimasta taustalla. Ei se mitään, Haloo Helsinki kelpasi ihan hyvin.

Jos on ihan pakko myrskytä, voisitko tehdä sen mieluummin parillisilla viikoilla, eli silloin kun B-vahti on töissä? Perämeren suunnalle voi heittää niin ikään muutamat boforit, sikäläiset ovat ikään kuin tottuneet paremmin ainaisiin tuuliin. Ja siellä on jo jäätäkin, tulee mukavia kasoja, kun vähän puhaltaa.

Meille saisi olla sellainen viidestä kymmeneen senttiin paksua tasaista kiintojäätä. Loppuisi tuo keikkuminen. Ei paljoa enempää sitten, että pääsee se onnettominkin laivanraasu omin voimin perille, ei tänne kuitenkaan murtajaa riitä kokopäivätoimisesti passailemaan päälle. Jos parkkeeraat vaikkapa sellaisen sopivan korkeapaineen tuohon lähimaille, niin saadaan tuulet Siperiasta päin?

Blogi sisältää product placementia...

Valkeaa joulua jos meinasit lasten iloksi, niin se valkea sitten pienessä hiutalekoossa, kiitos. Menee tuo tutkakuva huononlaiseksi räntäsateessa. Ja muutenkin se on niin masentavaa, kun sataa niitä jalkarättejä. Vaimokaan ei tykkää yksin kolailla pihaa kotona.

Jos nyt on pakko jotain kiusaa tehdä, niin sumua voi olla. Se ei nykymerenkulkua paljoa haittaa ja auringonvaloon yhdistettynä siinä tulee tosi komeita valokuvia.

Hyvää joulun odotusta sinne jonnekin,

toivoo Luotsi Olli

P.S. Kohtele hellästi golfkenttiä, jottei viheriöt mene pilalle ja päästään ajoissa keväällä metsään etsimään palloja.

 

2 kommenttia:

  1. Mukavaa juttua :-) Missäs vaiheessa "talvea" te hylkäätte tuon nopeamman luotsialuksen? Aamulla kun kävin laivoja kuivailemassa Porin mäntyluodossa ja yksi siitä sopivasti lähtikin niin kattelin että täällä on siirrytty jo hitaaseen luotsikutteriin vaikkei ny täälläkään jäätä ole. Tietty se toi hitaampi luotsikutteri taitaa kestää paremmin kovaa keliä? t: Timo

    VastaaPoista
  2. Me hylkäämme pilotin siinä vaiheessa viimeistään, kun alkaa jäätää. Se roiskii päälleen aika voimakkaasti ja roiskeet jos jäätyy, tulee siitä vähän yläpainoinen. Olet oikeassa, kutteri painaa niin paljon enemmän, että sillä pääsee turvallisemmin kovassa kelissä. Pikaliipparilla ei sitä paitsi kovassa aallokossa voi ajaa kovaa, joten kutteri on silloin ihan yhtä nopea tai hidas.

    VastaaPoista