torstai 28. maaliskuuta 2013

Hoitotädin mietteitä

Arvostukseni perhepäivähoitajia kohtaan on noussut sfääreihin. Kuinkahan monella työssä käyvällä on jotain aavistusta, kuinka vaativaa se on? Olen miettinyt, että onkohan niillä tädeillä joku taikasauva tai opiaatteja, joilla pikku pallerot saa marssimaan tahdissa perässä. Vai onko se eri asia, jos on omia tai vieraita lapsia? Otan tuntumaa näiden nykyajan leijonankesyttäjien työn kuvaan joka toinen viikko. Siirtyminen työelämästä kotielämään on joka kerta yhtä raju: ei paljon kysellä, että oliko rankkaa töissä.

Kevät on sikäli pirullista aikaa, että aurinko nousee turhan aikaisin. Se tarkoittaa sitä, että nahkavekkari soi yleensä ennen puoli seitsemää. Verhoja ei kuulemma ole tarkoitettu ikkunan eteen vedettäviksi ja sälekaihtimet ahdistaa. Joten ylös vaan. Olen todella tyytyväinen yleveron maksaja. Telkkarin lastenohjelmilla saa ostettua Hesarin verran omaa aikaa, ennen kuin pitää tarjoilla puuroayök. Joka aamu pitää muistaa kysyä, että onks pakko syödä puuroa. On. Yök.

Hunnilauman jälkiä
Kun joka aamuinen puuroyök on uhkailemalla ja kiristämällä saatu syödyksi, herää uusia ongelmia. Vaatetus. Miksi tytöille ei kelpaa vaate, jos se on puhdas? Tämä on syvällä geeneissä, sillä miten muuten ne osaisi olla niin tinkimättömiä parivuotiaana. Miksi vaatteita pitää vaihtaa kuusi kertaa päivässä? Mihin katoaa juuri ne vaatteet, jotka juuri tässä tilanteessa pitäisi saada päälle? Kirottu olkoon se, kuka keksi prinsessa/prinssi -skenen ja miten ihmeessä pikkutytöt VOI tietää maailmanhistoriasta kuningaskuntadetaljeja?

Ilme kertoo kaiken
Talviriemuja
Ulkoilu on asia, jota ei kannata jättää väliin. Se kostautuu muuten päivän mittaan tekemisen riemun kohdistuessa asioihin joihin ei pitäisi. Sillä taas voi olla yllättäviä taloudellisiakin seuraamuksia. Näin keväällä ulkoilu on onneksi kaikista miellyttävää. Toisin on lokakuun kurakeleillä.

Pentujen perusruokavaliota
Verensokeritason lähennellessä hälytysrajaa on aika syödä. Lihakeitto tai makoronilaatikko on nykyään out. Oma vika, myönnetään, mitä on opettanut kersat hienostelemaan. Ruokatoive kuuluu yleensä jotenkin näin: "Isi, tänään sä voisit laittaa avokadopastaa, mutta muista ettet laita liikaa chiliä, viimeks mun suuta poltti." Odotan, koska perässä seuraa viinivalinta.


Seuraa Isin päivän highlight, lasten päiväunet. Jälleen aikaa Hesarille, kuppi tuoretta kahvia... Syvä uni! Kaikki ei kuitenkaan nuku, vaan joku tulee ongelmineen vaatimaan apua. Samalla kun yrittää korjata barbin juhlamekkoa, kuuluu tylytystä: "Sä et kyllä yhtään osaa, koska äiti tulee?".

Äiti tulee puoli viisi. Väsyneenä töistä, joten osapäivätoiminen perhepäivähoitaja muuttuu perheenisäksi ja hoitelee iltarumbaa. Kiitos yle taas, vapaahetki viidestä kuuteen. Viimeistään puoli yhdeksän kaikki on pehkuissa, joten on aikaa levätä, latautua uuteen päivään ja hoitaa parisuhdetta. Eikä mene enää montaa päivää, kun pääsee töihin lepäämään! Suosittelen kaikille miehille, jos mahdollisuus on: kokeilkaa hoitotädin hommaa. Antaa ihan uutta perspektiiviä.






2 kommenttia:

  1. Usko tai älä, kun sitten joskus vuosien päästä olet kamalan vanha ja hoidat omia lapsenlapsiasi, et lainkaan muista tällaista rumbaa. Kaikkihan meni ihan itsestään. Kai ne lapset joskus kiukutteli, mutta ei se niin hankalaa ollut. Nehän oli ihan kilttejä eikä ollenkaan vaativaisia.

    VastaaPoista
  2. No ei se niin kamalaa ole! Ja ihan oma valinta kaiken lisäksi. Haastavaa josks kylläkin :)

    VastaaPoista