Ennen kännykkäaikakautta luotsit istuivat työviikkonsa luotsiasemilla ja odottelivat, että puhelin pirahti. Töihin sieltä. Vanhempien kolleegojen mukaan muutenkaan ei oikein hyvällä katsottu, jos kesken työviikon poistui asemalta. Maihin suuntautuvan luotsauksen jälkeen kuskattiin äkkiä takaisin saareen odottelemaan. Piippareiden tullessa kahle jalassa oli kuulemma vähän helpottanut. Päivystäjä pisti kaukohaun matkaan ja piipityksen kuuluessa etsimään puhelinkoppia ja kyselemään, että mikä hätänä.
![]() |
Pääkallopaikka |
Toista se on nykyään. Ei istu päivystäjä enää tornissa kiikaroimassa merelle. Riittää, kun muistaa pitää puhelimen päällä, jotta luotsinvälittäjät tarvittaessa tavoittavat. Saa käydä Stockmannilla ja vaikka missä, kunhan on parin tunnin varoitusajalla laivassa. Luotsia ei enää tilata radiopuhelimella, vaan sähköpostilla. Eikä tästä nyt niin montaa vuosikymmentä ole, kun luotsi on soutanut laivaan. Henkilökohtaisesti olen lähettänyt ensimmäisen tekstiviestini vuonna 1998. Pelottavaa.
Tietoa tulee joka nurkasta. Kukaan ei ohita Gotlantia enää ilman, että kaikki vuorossa olevat luotsit tietävät. Tieto lisää tuskaa toisaalta. Helposti alkaa suunnitella elämäänsä ja menojaan ennakkotietojen perusteella. Ja sitten: yksi myrsky, vähän jäiden puristusta tai lastausta haittaava saderintama, niin kaikki suunnitelmat menevät uusiksi. Luonto ei lähettele sähköposteja, eikä muutenkaan ole kovin online.
Nyt ei ole myrskyjä kiikarissa, joten tämä luotsi aikoo käyttää osan vapaaviikonlopustaan hiihtoretkellä vaimon kanssa. Samaa suunnitteleville toivotan luistavia latuja. Alla vielä talvisia kuvia. Toivon mukaan ne jo ensi viikolla muuttuisivat keväisemmiksi.
![]() |
Lumityöt ne on laivassakin |
Voima puhuu |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti