Pullopostia

Ikinä ei tiedä, koska jotain erikoista tapahtuu. Vai tapahtuuko ollenkaan. Tänään tapahtui ollessamme kävelyllä saaressa tyrskybongailun merkeissä. Aika ruma meri oli, vaikkei se kuvissa siltä näytäkään. Myöhemmin se konkretisoitui matkalla laivaan. Ei nyt mitään älytöntä, mutta kolmisen metriä kuitenkin.

Siihen erikoisuuteen (jaarittelut sikseen, cut the bullshit, slut med struntprat), ehdin jo noitua roskaavat turistit pilssikaivon mustimpaan syvyyteen, mutta katsoinkin yllä olevaa roskaa tarkemmin. Sehän olikin Tukholmalaisten eskareiden lähettämä palloposti. Siis pulloposti, joka saapuu pallolla. Ilmapalloposti, vai miten tuon määrittelisi? Voiko pulloposti saapua pallolla ja ilman pulloa?

Joka tapauksessa, mukana oli lappunen, jossa kerrottiin, mistä ja milloin pallo oli lähetetty ja pyydettiin mahdollista löytäjää lähettämään terveiset. No helskuta! Ei kun mejlaamaan. Laitoimme tietoa löytöpaikasta ja löytäjistä, sekä liitimme yllä olevan kuvan todisteeksi löydön autenttisuuden takaamiseksi.

Arkipäivän (meikäläisillä se on arkipäivä sunnuntaikin) pieniä iloja, jotka kannattaa ehdottomasti hyödyntää. Lisäksi pikku eskareille tulee varmasti hyvä mieli, kun saavat terveisiä oikein ulkomailta aavan meren tuolta puolelta, jossa jossakin on maa. Ja niin kuin näkyy lainekin liplattaa.

 

Posted with Blogsy

Huumorin kukka, paras kukka

Vaikka vakavasti otettavaa työtä tehdäänkin, ja vakavia pääsääntöisesti ollaan, pienelle tilannekomiikalle on aina sijaa työpäivän lomassa. Sattuipa eräänkin kerran, että olin luotsaamassa laivaa, jonka kippari oli entinen luotsi. Ruotsalainen, visst. Siellä lähtee kuusikymppisenä ohjauskirjat, joten muuta puuhaa on keksittävä, jos ei halua oloneuvoksena aikaa viettää. Tämä herrasmies sitten tuuraili välillä ystävänsä laivassa.

Luotsilla oli luonnollisesti paljon juttuja Trollhättankanalista, jossa oli luotsina toiminut. Siellä on luotsinvaihto jossain matkan varrella sulussa. Nähtyään sulun reunalla odottavan kolleegan, poistuva luotsi oli tuuminut kipparille, että "tosi pätevä luotsi tuolla tuleekin jatkamaan, mutta hänellä on huono kuulo, joten puhu lujaa". "Ahaa, selvä!" , vastasi matkanjohtaja. Alas päästyään tämä koiranleuka oli sanonut tulevalle luotsille, että "tosi mukava kippari tuolla, mutta hirmu huono kuulo, puhu sitten kovalla äänellä..."

Kanavissa sitä sattuu ja tapahtuu... Tiedän sen, koska itsekin aloitin kanavaluotsina, ennen siirtymistä nykyiseen toimipaikkaan. Seuraava tarinakin on tosi, ja sattui joskus ennen muinoin, aikaan ennen kännyköitä ja interwebbejä. Kolleega luotsasi aamun tunteina venäläistä jokialusta. Auringon noustessa hän alkoi tuntea sisäisen puhdistautumisen tarvetta, mutta itäblokin laivaston tarjoama fasiliteetti ei houkutellut. Onneksi kanavassa on sulkuja ja sulkumestarin kopissa on myös toiletti. Sinnepä siis. Ennen poistumistaan luotsi kielsi venäläispäällikköä lähtemästä, ennen kuin luotsi palaisi takaisin. "Da, da, bonjo", oli Vitali tuumannut. Miten sitten sattuikaan, kun luotsi palasi toimitukseltaan, laiva paineli jo pitkällä kohti seuraavaa sulkua...

Mitä siis opimme tästä? Ruotsalaisiin ja venäläisiin ei voi aina luottaa ja jos luotsatessa ei ole tarkkana, saattaa karata laiva.

 

Posted with Blogsy

Google! Näpit irti!

Olen tässä jo pidemmän aikaa ihmetellyt, että miksi kuvani menevät yhdeksi sotkuksi, kun siirrän ne tähän blogiin. Selvisihän se, kun ryhtyi asiaa setvimään. Löysin mm. asiaa käsittelevän blogin. Kiitos vaan bloggarille tehdystä työstä!

On turhauttavaa investoida norsun kokoiseen järkkäriin, raahata sitä vuoden ympäri mukana ja huomata, että pöllö blogialusta katsoo asiakseen "parantaa" kuvieni laatua. Kiitos vaan, mutta teen sen mielelläni itse, jos katson tarpeelliseksi.

Blogger siis parantelee omiin nimiinsä värikylläisyyttä, kontrastia ja valotusta ja samalla pakkaa kuvan niin, että siitä tulee yhtä tuhrua. Nämä ovat siis oletusarvoisesti päällä, kun lataa kuvan blogiin.  Ikävintä on, että yhtä helppoa ratkaisua ei taida olla, jos haluaa  saada kuvansa muiden taivasteltaviksi sellaisena, kun on ne itse tarkoittanut, vaan se se vaatii html-koodin peukalointia kuva kuvalta. Bloggaamiseen menee siis entistäkin enemmän aikaa. Voin kertoa, että siihen menee sitä jo nyt melko paljon. Lisäksi Omenatuotteet vasta ovatkin mestareita sorkkimaan asioita taustalla, joten en tiedä, miten ipadin kautta saisin hyvälaatuisia kuvia blogiin.

Koskahan moinen itseilmaisun suitsiminen tulee käyttöön myös blogin kirjalliseen osuuteen? Putoaa meikäläisenkin tarinoista vähintään puolet pois. Tähän postaukseen kuvat on laitettu niin kuin minä ja Nikon halutaan. Toivottavasti eron huomaa. Jos ei, niin heitän kameralla vetistä lintua.

Myrskyn jälkeen

 

Luotsaan laivaa päällä rauhattoman veen....

...päivän uuden jälleen kohtaan myrskyineen...

Ja jos satanut on liikaa sydämeen, kädet nostaen vain uskoo ihmeeseen.

Myrskyn jälkeen...

...on poutasää. Vihdoin oon sen saanut ymmärtää.

 

Nyt sen nään, ei voi yksikään, päättää päivistään, ne määrätään...

Myrskyn jälkeen nähdä saan, nyt auringon taas käyvän hehkumaan.

Tiedän tän, vielä kerran nään sateenkaaren pään, ja sinne jään.

 

Lyrics: Kari Tapio

 

Posted with Blogsy