lauantai 31. elokuuta 2013

Porvoo goes black & white


Katselin tässä yksi kerta Krista Keltasen blogia. Mustavalkokuvia katsellessani tuli mieleen taas itsekin vääntää "mustavalkofilmi" kameraan. Käsittämätöntä, miten kuva kertoo tuhat sanaa enemmän, kun värit eivät ole häiritsemässä.
Koska liikennepolttoaineet eivät maksa vielä tarpeeksi paljon, perheellämme on tapana aika ex-tempore singota mihin nyt milloinkin. Vaimon suvussa se lähentelee jo perinnettä. Tälle kertaa tikka osui Porvooseen. Aivan mainio mustavalkokuvauspaikka.
Jailhouse rock
Kahvihammasta valmiiksi kolotteli perille päästyämme ja makureseptorit äänestivät paikallisen paahtimon puolesta. Miljöö on lisäksi erittäin valokuvauksellinen ja kirsikkana kakun päällä alkuillan valo paisteli sopivasti terassin ovesta sisään. Kuvauskohteeksi valikoituivat - kuinkas muuten - omat lapset. Uskon heidän tuntevan teini-iässä syvää kiitollisuutta siitä, että isäpappa on levitellyt lapsuuskuvia pitkin internetin ihmeellistä maailmaa.


Porvoon paahtimoon ovat karvaiset asiakkaat tervetulleita.

Pitemmittä jorinoitta, tälläistä kortilla tänään. Kiitos Krista inspiraatiosta!

torstai 29. elokuuta 2013

Venekauppias Kuvaava Pilotti

Niin kuin tuossa joku aika sitten mainitsin, laitoin purjeveneemme myyntiin. Ei hätää te mahdolliset innokkaat vanhaa purjevenettä havittelevat ostajakandidaatit: se on edelleen kaupan! Haa, mikä tilaisuus! Opettajalla ollut ja ajettu vain talvisin.

Karvatkin on rapsutettu veneen ulkopuolelle, sopii siis allergisille!

Ei sillä, ettei kiinnostusta olisi ollut. Ostajakandidaatteja on käynyt fendereitä potkimassa. Lopputuloksen kannalta olisi varmaan parempi, jos omaisin yhtään myyjän taipumuksia. Jos myy 30 vuotta vanhaa venettä, pitäisi osata hieman pimittää totuutta. Ainakin seuraaviin kysymyksiin olen vastannut rehellisesti, vaikkei olisi kannattanut (suluissa myyntiä edistävä vastaus):

- Oletko havainnut missään hometta? -Kyllä, joka kevät muutamia pilkkuja, kuten kaikissa ulkona pressun alla säilytetyissä veneissä. Ne lähtee homepesulla pois. (En ikimaailmassa! Enkä viidessä lähimmässä naapuriveneessä, jotka varmuuden vuoksi käyn tarkastamassa.)

-Onko kannen gelcoatissa hiushalkeamia? -On muutamia, kuten kaikissa tämän ikäisissä veneissä. (Ei tietenkään ole. Uusin gelcoatin ja maalaan kannen joka vuosi.)

Mites pohjan kunto? -Vaatisi maalauksen ensi keväänä. Ei ruttoa tai muutakaan kulkutautia.(Palkittu kultamitalilla Veneenpohjamessuilla heinäkuussa.)

Toimiikos tämä kajuutan sisävalo? -Jaa, kokeillaas. Ne pyrkii vähän hapettumaan veneessä. (Ilman muuta, tarkistan sen aina ensimmäisenä veneelle tullessani.)

Onko purjeet huollettu? -Ei, koska ei ole ollut tarvetta. Olisi huollettu, jos olisi ollut. Ja näillä purjeilla kiihtyy räväkästi huippunopeuteen eli kuuteen solmuun. Edellyttäen, että tuulee. (Kas tässä! Purjeiden huoltokirja, ole hyvä! Silitän ja mankeloin ne lisäksi joka kerta käytön jälkeen.)

 

Vaikkei edellisistä kysymyksistä ehkä selvittykään ihan kunnialla, veneessä on kuitenkin uusittu ja huollettu moottori, uusittu keitin, uusi aurinkopaneeli, uusi akku, uudet köydet takilassa ja sen sellaista pientä, josta tuppaa köyhtymään rutosti venetarvikeliikkeessä käydessä. Hintaakaan koko komeudella ei ole kuin neljä ja puoli tonnia (Ja siitä en muuten tingi! Nyt ei olla marokkolaisella torilla!). Vertailun vuoksi, samalla rahalla saa suunnilleen soutuveneen ja siihen uuden koneen. Talvisäilytys kuuluu hintaan tarvittaessa. Ja hyvät neuvot ja muut vinkit.

Jos venekuumeesi pomppasi uusiin sfääreihin, livahda (tarvittaessa puolisolta salaa) tänne.


 

tiistai 27. elokuuta 2013

Bom dia!

Työviikon lopuksi minulla oli kunnia vastaanottaa eksoottisia vieraita. Uudenkaupungin uudelle soijatehtaalle saapui ensimmäinen papulasti Brasiliasta. 11000 tonnia papuja, sekä venäläis-filippiiniläinen miehistö laivoineen saapuivat Isokariin aamutuimaan.

Brasiliassa oli talvi, joten olipa hyvä, että pääsivät pois sieltä tänne Suomen loppukesään. Lämpötila oli ollut alle kolmessakympissä ja vesikään ei ollut kuin 26. Ei ihme, että rannat olivat olleet tyhjillään. Satamamorsiammien kuvia esiteltiin perinteiseen merimiestyyliin. Kyseltiin myös Ukin sambailumahdollisuuksista. Suosittelin kansalaisopistoa.

"On viimeiset kolme viikkoa katseltu vähän tilavampia vesiä", tuumasi perämies kulmat kurtussa, kun lähestyttiin kapeikkoja. Tarkkana sai olla pilottikin. Laiva makasi tasan väylän maksimisyväydessä. Kun pohjan alla on isolla laivalla vain puolitoistametriä vettä, muuttuu ohjailu aika tahmeaksi. Vähän kuin uppotukkia työntäisi sormenpäällä.

Komeasti kuitenkin laituroitiin hinaajan avustamana. Komeat olivat myös mutaryöpyt, joita lensi potkurista joka kerta konetta käytettäessä. Väylän mataluuden takia soijapavut tuodaan jatkossa Porin kautta, mutta onpa hyvä, että taantuman runtelemaan Suomeen avataan kuitenkin uusiakin tehtaita.

Mukavaa alkuviikkoa kaikille! Toivoopi vesiasiantuntija, joka tällä viikolla pääsee käyttämään asiantuntemustaan lähinnä kukkien kastelussa.

 

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Oodi Nokialle vol. 2

Päätin valokuvausharrastuksen nimissä tutustua Nokia Lumian uusiin kamerasovelluksiin. Kahteen sellaiseen, yksi on vielä kokeilematta. Nokia kutsuu uutta kamerasovellustaan Pro Camiksi. Täytyy sanoa, että nyt Steven meni Stevestä heittämällä ohi. Ihan käsittämättömän hyviä kuvia saa aikaiseksi. Tietty, jos osaisi kuvata, niin saattaisi tulla vielä parempia.

Aika hauska, että kameraan on luotu efekti, joka vastaa suurella aukolla otettua kuvaa. Hieman harhaanjohtavasti sitä kutsutaan manuaalitarkennukseksi. No joo, pääasia, että löytyy. Valotusta voi säätää parin aukon verran yli tai ali, ja vaikutuksen näkee livenä puhelimen ruudulta. ISO-arvo on säädettävissä, kuten myös valkotasapaino. Kaikkihan nämä ovat ohjelmointiteknisiä kikkoja, mutta niin se taitaa olla digikuvauksessa olla. Eikä järkkärissäkään enää montaa liikuvaa osaa ole. Lopputulos ratkaisee.

Panoraamakuvauksesta vaahtosin jo edellisessä postauksessa. Olihan se kiivettävä kuitenkin fyyrin toppiin testaamaan. Laajoissa maisemakuvauksissa alkaa olla jo vähän hankalaa pitää puhelinta niin vakaana, että kuvien yhdistäminen onnistuu. Vähän armoa, kyseessä on kuitenkin puhelin.

Pimeäkuvausta en ole ehtinyt vielä kokeilla, mutta eiköhän sekin pelaa. Jos jotain huonoa hakee, niin käyttöhän on vähän kankeaa. Etsintä ei tietenkään ole, ja säätöjen tekeminen kosketusnäytöllä vie aikaa.

Action-kuvia varten on vielä kolmas sovellus, joka ottaa kymmenen kuvan purskeen, josta voi valita mieluisimman. Siitäkin voi vielä poistaa ei-toivotun asian, esimerkiksi kärpäsen tai anopin.

Mahtava juttu kaiken kaikkiaan, tämän postauksen kaikki kuvat on otettu puhelimella. Eihän se järkkäriä korvaa, mutta ei sen pidäkään. Pokkarille en keksi kyllä tämän jälkeen käyttöä. Vielä, kun otetut kuvat voi lennättää saman tien pilveen (Sky Drive), jossa voi valita, kenen kanssa kuvat haluaa CIA:n lisäksi jakaa. Instagramia varten on tullut myös oma sovelluksensa. Niinpä meikäläisen löytää myös sieltä: instagram.com/pilottikuvaa

Hienoa Noksu, kiitos!

 

perjantai 23. elokuuta 2013

Hiljaista pitelee

Suomen ulkomaankaupassa on viime aikoina ollut lähes yhtä hiljaista kuin tässä blogissa. Se on ihan normaalia tähän aikaan vuodesta. Hans-Peter, Pierre, Luigi ja Jose lomailevat rouvineen, eikä silloin hoidella bisneksiä.

Se näkyy laivaliikenteessä suoraan. Hienosti on joutanut puuhailemaan administriivisten tehtävien parissa sekä osallistumaan jokavuotiseen Merigolf-kilpailuun, joka käydään vanhan Merenkulkulaitoksen eri osastojen välillä. Huomio porvoolaiset oravat! Pitäkää hyvin kalliita palloja, jotka iloksenne löin metsän arkea piristämään! Ei pureskella niitä.

Viennin piristymistä odotellessa voinkin hoitaa oman leiviskäni suomalaisten tuotteiden menekin lisäämiseksi. Paatuneena omppufanina (siis Steven omenoiden) yllättäen huomaan pitäväni varsin paljon Nokian Lumiasta, jolla työnantaja on minut hyväntahtoisesti varustanut. Nimenomaan sen kuvausominaisuuksista. Kuka olisi uskonut, että kapulalla, jossa vielä joku aika sitten kiemurteli pikselimatoja ja Säkkijärven polkka oli säälittävää piipitystä, kuvaillaan hyvissä olosuhteissa lähes järkkäritasoisia kuvia.

Kuvat saa vieläpä hienosti pilveen (Stratocumulus lenticularis), josta niitä voi muutkin ihailla. Mun puolesta CIA, FSB ja ketä näitä nyt on, saavat ihan vapaasti käydä ihailemassa siellä meikäläisen kuvia. Ei huoleta yksityisyydensuojat ollenkaan. Ties vaikka Barack pyytää kaveriksi golfaamaan, jos sattuu joku oikein hyvä räpsy sinne.

Laitoin tähän pari panoraamakuvaa tältä aamulta ihan malliksi. Vähän ehkä suttua tulee pimeässä, mutta ei sen väliä. Kännykällä voi ottaa panoraamakuvia, mahtavaa... Sitten aamupäivätorkuille, sillä vientiteollisuus katsoi asiakseen herättää minut jo ennen neljää. Niin hiljaista ei ikinä ole, ettei yö(k)laivaa olisi.

 

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Nenällään

Kaadoinpa tilkkasen Laphroaigia lasin pohjalle vapaaviikon lauantain ja reissupäivän päätteeksi. Aine, jota on suorastaan synti nauttia enemmän kerrallaan kuin tuo noin ravintola-annos. Maussa ja tuoksussa on turvetta ja savua Islay-viskeille ominaiseen tyyliin. Ties mitä muutakin, en tiedä, kun en ole paatunut viskiharrastaja.

Vaimo innostui myös nuuhkimaan lasia. Tuumasi, että tästähän tulee vaikka mitä nuoruusmuistoja mieleen. Seesteisen avio-onnen säilyttämisen näkökulmasta en ruvennut tarkemmin tenttaamaan, että minkälaisia.

Pavlov koirineen on ollut ihan oikeassa, varsinkin hajujen suhteen. Toisinaan laivaan mennessä, kun kuljen polttoainetankkien tuuletusputkien ohi, ja sieltä pöllähtää vahva heavy fuelin katku, tulee mieleen ensimmäinen päivä laivatyössä. Ruostepyssy kourassa tankkilaivan torpan föörkanttia hakkaamassa kyseisen putken vieressä.

Ensimmäisen lapsen kanssa käytettiin (hyvin) vähän aikaa kestovaippoja. Vaipat laitettiin kylppäriin vesisankoon pesua odottamaan. Kylppärin odööri oli yhtä raikas kuin venäläisen jokilaivan vessa kesähelteillä... Mahdotonta rentoutua kotona, kun vessassa käydessä tuli työt mieleen, joten oli pakko siirtyä takaisin Pampersiin.

Palaneet autonrenkaat. Samantien päässä on kuva Afrikasta, jossa jäteongelmat hoidellaan tulitikulla öiseen aikaan. Smell of Africa.

Mielenkiintoista, miten varmasti ja tarkasti tuo nenämuistitikku toimii. Sen täytyy liittyä hengissäpysymismekanismeihin. Tuo haju tarkoittaa vaaraa ja tämä ravintoa. Tietyt asiat pysyy käyttöjärjestelmässä, vaikka maailma on muuttunut.

 

perjantai 16. elokuuta 2013

Valokuvia

Pitkään aikaan ei ole tullut postailtua mitään valokuvaukseen liittyvää. Johtuneeko siitä, että allekirjoittaneen rajalliset kyvyt valokuvauksen maailmassa eivät oikein riitä kesävalon kanssa. Selittelyä tietysti, tosiproohan ottaa hyvän kuvan vaikka säkkipimeässä käsivaralta.

Muut vuodenajat ovat mielestäni helpompia kuvauksellisesti, kesällä valo on usein niin raakaa, että tahtoo tulla yhtä ja samaa. Mutta ei päästäiset sentään ole pesää päässeet tekemään kameraan. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin taisi Anssi Kukkonen aikanaan sanoa Mäkiviikolta. Hauskaa viikonloppua kaikille!

 

 

 

 

maanantai 12. elokuuta 2013

Majakka

Majakka on aika hauska juttu. Sille on syytä uhrata pari ajatusta. Ennen muinoin majakan valossa oli kyse elämästä tai kuolemasta. Jos valo oli sammunut, niin kiville mentiin.

Se, että valo paloi, ei ollut mikään itsestään selvä juttu. Tarvittiin majakanvartijoita (nuorempia ja vanhempia sellaisia), jotka huolehtivat valon sytyttämisestä ja sammuttamisesta ajallaan. Plus muista valoon liittyvistä asioista, kuten polttoaineesta ja linssin puhdistuksesta. Eikä siinä vielä kaikki. Kuten kaikessa työelämässä, majakkasaarellakin piti olla työnjohto paikalla. Eihän hommista muuten mitään tule. Tämä herra oli nimeltään majakkamestari. Majakkamestari asui perheineen majakkasaarella ja oli yhteisön johtaja. Majakkamestarille ei ryppyilty.

Nuorempi majakanvartija

Suomessa majakoiden rakentaminen ja ylläpito kuului Luotsi- ja majakkalaitokselle. Jossa taas oli jonkinlaista tirehtööriä ja päällysmiestä. Luotsimajuri oli koko buulaagin pomo Ruotsin vallan aikana. Olisi muuten komea titteli ja kaverilla oli Suomenlinnassa työsuhdeasunto...

Valon on täytynyt olla todella tärkeä asia. Hirveä homma raahata rakennustarpeet meren pieksämälle ulkoluodolle, rakentaa käsittämättömän korkea torni, sekä ylläpitää sen toimintaa kokonaisen kyläyhteisön voimin. Tietysti, jos koko vienti ja tuonti riippuu siitä, palaako tornissa lyysäri, niin kannattaahan siihen vähän panostaa.

Nykyaikana taitaisi jäädä tornit rakentamatta. Merenkulullisesti majakoilla on ihan yhtä suuri merkitys, kuin millä tahansa muullakin turvalaitteella. Poijulla tai linjataululla. Onpa siis hyvä, että rakensivat ne silloin aikanaan. Kun ei rahasta puhuttu koko ajan. Majakkaa on kiva katsella ja ne ovat jotenkin hyvähenkisiä paikkoja. Toivottavasti ne säilyvät myös tuleville sukupolville.

 

 

Kansainvälistä majakkapäivää vietetään 17.8.2013 Säpissä, Isokarissa ja Kylmäpihlajassa.

 

torstai 8. elokuuta 2013

Puoli vuotta bloggausta

Nyt on tuotu ajatuksia julki tässä blogissa muutamaa päivää yli puoli vuotta. Ja valokuvia. Muutamia hyviä, useita huonoja. Ihan samassa suhteessa, kun niitä kerääntyy kameraankin.

Mitä on tähän mennessä saatu aikaiseksi? Jokainen sisällöntuottaja on jossain määrin kiinnostunut siitä, lukeeko kukaan tuotettuja tuotoksia. Yli 25000 käyntiä blogissa on mielestäni paljon, vaikka siitä vähentää omat 23500 käyntiä pois. Samoin parisataa Facebook -fania.

Joku, joka ei ennen tiennyt luotseista mitään, tietää nyt vähän enemmän. Ainakin toivon niin. Me teemme työtä meriturvallisuuden eteen, joka ei näy missään, jos kaikki menee niin kuin kuuluu. 25000 kertaa vuosittain. Se taas voi johtaa siihen, että luotseja aletaan pitää tehokkaassa teknologiakeskeisessä maailmassa tarpeettomana. Ainakin, jos ei edes tiedetä, mitä ne tekevät. Vaikka olenkin jäävi sanomaan, voin vakuuttaa, että meitä tarvitaan. Tietäisittepä, mutta kaikkea ei voi laittaa tänne. Niin kuin ei missään julkisessa tuotoksessa, joka käsittelee työpaikkaa.

Olen myös löytänyt oivan harrastuksen (voi tätä muutkin harrastaa kuin oiva). Aika paljon jutuista tulee kirjoitettua myöhään illalla. Se on hyvä keino tyhjentää pääkoppaa. Jotenkin on aluksi outoa kirjoittaa internetin ihmeelliseen maailmaan. Tätähän voi lukea kuka hyvänsä. Vaikka Jan Vapaavuori, joka oli samaa mieltä matkailusesongista kuin minä. Joka sana ja kuva ovat myös pysyvästi ulkona, kun send-nappia on painettu. Pois ei saa, vaikka haluaisi. Se taas helposti aiheuttaa turhaa itsesensuuria.

Olen yrittänyt katsella muita työperäisiä blogeja, mutta en ole löytänyt. Olisi mielenkiintoista. Open blogi: Räppäsin matikasta ehdot kaikille. Tai sporakuskin blogi: Lehtiä kiskoilla, Paciuksenkadun mäki oli jäädä haaveeksi...

Peukalo kannattaa ottaa pois linssin edestä ennen blogikuvien ottamista

Kiitos kaikille kommenteista ja keskusteluista tähän mennessä! Ne ovat olleet mielenkiintoisia. Yksi vuodenaika saaristossa on vielä esittelemättä tässä blogissa, sitä kohden...

P.S. Jos joku haluaa ostaa Guy 22:sen, tiedän helmiyksilön, joka on vieläpä edullinen. Nettiveneestä löytyy.

 

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Säännöt lisäävät turvallisuutta?

Luotsasin laivaa (päällä rauhattoman veen) tässä yksi päivä. Hypättyäni kyytiin kaikki meni kuten normaalisti. Käytiin läpi systeemit ja reittisuunnitelmat, täytettiin kahvimukit ja lähdettiin kolkuttelemaan kohti satamaa. Kippari meni alakertaan ja perämiehen kanssa jäätiin brygalle.

Etsi mörkö

Ihmettelin, kun kaveri hääri koko ajan navigointipöydän takana ja välillä vaan piipahti verhon takaa ohjaamossa. Menin kyselemään, mitä kaveri hommailee noin innokkasti. "Juu, meillä on yhtiössä tällainen sääntö", puheli kroaattiperis, "kun liikutaan ahtailla vesillä, pitää kuuden minuutin välein laittaa paikka kartalle."

Ihan kiva. Tulee historia dokumentoitua. Mutta viiden tunnin saaristoreissun aikana pitää siis piirrustaa (jo mennyt) positio kartalle 50 kertaa. Jos yhteen paikanmääritykseen kuluu vaikkapa kaksi minuuttia, pelkästään kartan ääressä on kulunut tunti ja neljäkymmentä minuuttia.

Kyseisen säännön laatijalla on varmaan ollut vahva tunne siitä, että nyt lisätään turvallisuutta. Sehän kuulostaa paperilla kauhean turvalliselta, että kuuden minuutin välein on määritetty positio. Todellisuudessa ei ole saaristoajossa kauheasti merkitystä sillä, missä on oltu neljä minuuttia sitten. Ennemmin sillä, missä ollaan kahden minuutin päästä. Tai sillä, että joku seuraa vaikkapa luotsin toimintaa ja parhaansa mukaan varmistaa, ettei tapahdu inhimillisiä erehdyksiä. Nyt kaveri pelasi itsensä ulos koko hommasta. Ei tosin omasta syystään.

Mieleen juolahti meneillään oleva keskustelu veneajokortista. Ajatuksena hyvä, mutta miten on käytännön laita? Kuka kouluttaa ja millä pätevyydellä? Kuka valvoo ja millä resursseilla? Itse uskon enemmän valistukseen ja vapaaehtoisuuteen. Vaarana on, että kortista tulee vain bisnes vailla todellista vaikutusta turvallisuuteen. Promillen kännissä se kortti ei ainakaan takataskussa paljoa lämmitä.

Turvallisuuden eteen on tärkeää tehdä töitä. Pitäisi aika tarkkaan miettiä, miten asiat käytännössä menevät. Ei vaan sitä, mikä näyttää hyvältä.